Räppäri Sini Sabotage lähti viidakkoon ja selätti fobiansa: "Mietin, tulenko hulluksi" - paljastaa yllätyksen kuvauksista

Sini Sabotage
Mainos
Mainos päättyy

Räppäri Sini Sabotage eli Sini-Maria Makkonen nähdään tammikuussa Maikkarin uutuusohjelmassa Olen julkkis…Päästäkää minut pois!. Sini lähti sarjaan mukaan suurella mielenkiinnolla, sillä hän on nähnyt klippejä muiden maiden tuotantokausista.

- Koronalla oli vaikutusta siihen, miksi lähdin mukaan. Olin tottunut olemaan neljän seinän sisällä, mikä oli lamaannuttava kokemus kaiken kaikkiaan.

Sini kertoo odotelleensa kotona keikkatarjouksia. Eräänä päivänä hänelle soitettiin, lähtisikö hän viidakkoon.

- Sanoin heti, että voin mä lähteä! Kerroin myös, että jos te kerran tv-viihdettä haluatte, niin voin minä sinne tulla kiljumaan.

- Nämä kuvaukset tulivat loistavaan aikaan, sillä en tiedä, olisinko missään muussa tilanteessa lähtenyt tähän, Sini kertoo sarjan lehdistötilaisuudessa.

Mainos
Mainos päättyy
Sini Sabotage
Sini ei koskaan uskonut, että hän selviäisi viidakon keskellä. – Ylitin ehdottomasti itseni!

Sinillä on pitkä liuta erilaisia fobioita, joiden hän sanoo koetelleen häntä reissun aikana. Räppäri on pelännyt esimerkiksi pimeää lapsesta saakka. Myös tietämättömyys vaivasi Siniä.

- Oli rankkaa, kun ei tiennyt, mitä tuleman pitää! Eniten pelkäsin yötä ja taivasalla nukkumista. Mietin, pystynkö nukkumaan ja tulenko hulluksi.

- Mutta paljastettakoon, että nukuin elämäni parhaat yöunet siellä. Se yllätti isosti, enkä olisi uskonut pystyväni siihen tietäen, että ympärillä saattaa pyöriä isoja hämähäkkejä.

Olen julkkis...Päästäkää minut pois! alkaa tammikuussa MTV3-kanavalla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Räppäri Sini Sabotage lähti viidakkoon ja selätti fobiansa: "Mietin, tulenko hulluksi" - paljastaa yllätyksen kuvauksista