Marko voitti kisan Remppa vai muutto Suomessa - Anne joutui pihahommiin!

Tänään nähdyssä Remppa vai muutto Suomi -jaksossa tutustuttiin Anna-Mariaan ja Tuomakseen, jotka puntaroivat remontin ja muuton välillä. Kolmen tyttärensä kanssa Turun Hirvensalossa asuva pariskunta oli eri mieltä siitä, kannattaako muuttaa.
- Minä en ole täältä mihinkään lähtemässä, Anna-Maria sanoi itsevarmasti.
- Olen saanut tyttäret suostumaan muuttamaan, jos uudessa talossa on voimistelusali, Tuomas puolestaan paljasti Marko Paanaselle ja Anne Ramsaylle.
Lähtökohdat näyttivät siltä, että remontista vastanneen Markon urakka olisi ollut huomattavasti helpompi uutta taloa etsineeseen Anneen verrattuna. Remonttibudjetti kuitenkin ylittyi, ja Anne löysi houkuttelevia kohteita esiteltäväksi pariskunnalle, joten näiden päätöksestä tuli yllättävän hankala.

Lopulta pariskunta päätti jäädä asumaan taloonsa, jonne Marko oli loihtinut huikean remontin ja perheen kovasti kaipaaman kodinhoitohuoneen.
- Tässä ehkä ratkaisi se, että uudessa talossa olisi kuitenkin joutunut jotain tekemään. Nyt ei tarvitse tehdä mitään, Anna-Maria kertoi.
- Olemme enemmän kuin tyytyväisiä tähän, Tuomaskin kehui.
Pariskunta oli myös silminnähden tyytyväinen, että talon arvo nousi remontin myötä mukavat 60 000 euroa, vaikka remonttibudjetti ylittyikin.

Järkytys Remppa vai muutto Suomi -ohjelmassa: Asbestilöydös uhkaa räjäyttää remonttibudjetin!
Jakson alussa Anne ja Marko löivät keskenään vetoa, että kisan hävinnyt osapuoli joutuisi menemään talon pihalla sijaitsevaan kissahäkkiin. Kisan hävinnyt Anne kertoi kuitenkin olevansa allerginen kissoille, joten hän joutui ajamaan nurmikon.
- Se ajoi johonkin kiveen, vahingoniloinen Marko naureskeli talon terassilla Annen tuskaillessa ruohonleikkurin kanssa pihalla.
Remppa vai muutto -tähti Anne Ramsay asuu Helsingin boheemialueella – kuva!