Krista Kososella täyspaniikki päällä HBO:n sarjan kuvauksissa – ”Ihan järkyttävän vaikeaa!”

Krista Kososen, 38, tähdittämä Beforeigners-sarja on kuvattu kokonaan Norjassa.
Beforeignersissa Krista esittää Alfhildr Enginsdottiria, joka on muinaisuudesta nykypäivään putkahtanut nainen. Alfhildr työskentelee nykyajassa poliisina.
Roolityötään varten Krista joutui opettelemaan muinaisnorjaa.
– Se on ihan järkyttävän vaikeaa!
Krista Kosonen jäi jumiin vieraaseen maahan: Olin kuin vankilassa
Vaikka hän opetteli vuorosanat huolella, kuvauspaikalla häntä silti jännitti.

– Ohjaaja sanoi minun näyttävän täysin rauhalliselta. Vastasin, että päinvastoin, sisälläni on päällä täyspaniikki.
Ohhoh! Näin rohkeassa asussa Krista Kosonen nähdään HBO:n sarjan uudella kaudella – kuva!

Kristan avausrepliikissä on pitkä monologi muinaisnorjaksi.
– Silloin jännitin ihan helvetisti. Kuvauksiin ei kuitenkaan voi mennä epävarmana. Pitää olla tietyllä tavalla rento, vaikka sisällä myllertäisi. Siellä on 50 ihmistä odottamassa, että homma toimii, ja kello käy koko ajan.
Näin Krista Kosonen majoitettiin HBO:n sarjan kuvauksissa – tuottajalla erikoinen sisustusratkaisu
Muinaiskieli kuitenkin alkoi sujua, ja Krista oppi tulemaan toimeen myös nykynorjalla.
– Silti ei tullut mieleen, että olisin vielä iltaisin mennyt norjan tunneille. Kun takana on 12-tuntisia kuvauspäiviä, on hyvä tuuletella aivojaan jonkin muun parissa.
– Luin paljon, ja lisäksi minulla oli tytär mukanani, joten ajatukset olivat iltaisin ihan jossain muualla kuin roolissa.