Jymy-yllätyskäänne! Ex on the Beach Suomeen saapuu edelliseltä kaudelta tuttu exä - Amanda kauhistuu: "Tää oli se pahin skenaario!"

Ex on the Beach Suomi Afterski:n uusimmassa jaksossa villalle saapuu yllättäen edelliseltä kaudelta tuttu Henrik.
Jenna, Amanda ja Jenni istuvat piilopirtillä ja vastaanottavat miehen iloisesti. Amanda on kuitenkin järkyttynyt exänsä saapumisesta, sillä he erosivat vasta vähän aikaa sitten.
- Ei v**tu Henkka, moi! Tää oli v**tu se pahin skenaario, Amanda huudahtaa.
Jenna on puolestaan innoissaan miehen saapumisesta.
- Mulla ei ole ollut niin hyvä onni elämässäni, mutta täällä se on ollut todella loistelias. Tää on kaikki mitä me tarvittiin. Me ollaan v**tu kyllästyneitä katselemaan tota Rasmuksen ja Amandan säätämistä villalla, ja nyt saapui joku joka varmasti keskeyttää sen, Jenna riemuitsee.
Amanda kertoo lyhyesti hänen ja Henrikin suhteesta. Hän oli jopa esitellyt miehen vanhemmilleen.
- Meillä on ollut tunteita toisiamme kohtaan. Kyllä me käytiin heti näkemässä mun vanhempia ja mulla oli vahvojakin tunteita Henkkaa kohtaan. Siitä on vasta hetki aikaa. Olin tosi loukkaantunut, kun Henkka päätti ettei halua enää tapailla minua. En muista koska viimeksi olisin itkenyt niin paljon kuin silloin itkin.
Ex on the Beach Suomi Afterski discovery+-palvelu kaksi jaksoa tiistaisin.