Jesse Kaikuranta joutui salaamaan tv-projektinsa lähes vuoden - tämän takia kaikki viivästyi

Jesse Kaikuranta
Mainos
Mainos päättyy

The Voice of Finland All Stars -ohjelmassa nähtävä Jesse Kaikuranta, 39, nousi suuren yleisön tietoisuuteen The Voice of Finlandin avulla vuonna 2012. Hän pääsi kilpailussa finaaliin asti. Vaikka voittoa ei tullut, nousi hän silti koko kansan suosioon. Hänen debyyttialbuminsa Vie mut kotiin nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja myi tuplaplatinaa.

- Minulla meni monta vuotta, etten muistanut juuri mitään kilpailusta, koska se oli niin kiireistä aikaa. Etenkin suorien lähetysten alettua oli todella kiireistä: perjantaisin oli lähetys, lauantait menivät promohommissa, sunnuntai oli vapaata, maanantaina ja tiistaina kuvattiin inserttejä, torstaina oli harjoitukset ja perjantaina taas suora lähetys. Asuin silloin Kokkolassa, enkä ehtinyt käydä siellä lainkaan. Asuin hotellissa Helsingissä sen ajan, Jesse muistelee.

Tuomariston eteen asteleminen All Stars -kauden kuvauksissa palautti mieleen 9 vuoden takaisen vastaavan tilanteen.

- Siinä hetkessä tulee pelko siitä, ettei kukaan tuomareista käänny. 

Vaikka The Voice of Finland All Stars nähdään Nelosella ja Ruudussa elokuun lopusta alkaen, on ohjelma kuvattu jo aikoja sitten.

Mainos
Mainos päättyy

- Ohjelma on kuvattu jo viime syksynä. Tämän piti alkaa jo keväällä, mutta koronapandemian takia The Voice of Finlandin edellisen kauden aloitus siirtyi puolella vuodella eteenpäin. Siksi tämä ohjelma esitetään vasta nyt.

All Stars -kausi eroaa tavallisesta The Voice of Finlandista.

- Koska ohjelma on jo kuvattu, suoria lähetyksiä ei ole. Alussa on Ääni ratkaisee -vaihe, sen jälkeen Knock Out, sitten onkin jo semifinaali ja finaali. Ohjelman rakenne on hieman erilainen.

The Voice of Finland All Stars Nelosella ja Ruudussa lauantaina 28.8. klo 20 alkaen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan