Dramaattisesti poistettu asukas palaa: Paratiisihotellin bromance ei katkennutkaan - tanssivat kiihkeästi toisiaan vasten lähes nakuina!!

Seiska uutisoi aiemmin viime viikon Paratiisihotelli Suomen jaksosta, jossa Markus rupesi itkemään hotellista poistetun Jannen perään.
Jannen kanssa lähentyneen Markuksen mieltä ei varmasti kohentanut sekään, että Markus oli itse osaltaan päättämässä Jannen matkaa ohjelmassa.
Nyt tämän viikon tiistaina (22.6.) julkaistussa jaksossa Janne kuitenkin palaa ”karkoitussaarelta” takaisin ohjelman Sinnittelijät Suomi -teemaviikolle. Markus on hyvän ystävänsä paluusta innoissaan. Illan bileissä kaksikko tanssii toisiaan vasten puolialastomina Meiju Suvaksen Pure mua-kappaleen tahtiin.

Paratiisihotelli Suomessa dramaattinen käänne - järkyttynyt Markus itku silmässä: "Rankkaa peliä"
Toisaalta on mahdollista, että ohjelmaan liittyvä pelaaminen ja juonittelu tekevät säröä orastavaan veljeysrakkauteen. Janne nimittäin vaikuttaa palatessaan katkeralta osaa hotellin asukkaista kohtaan ja vannoi kostoa.
- Nyt olen Janne 2.0. Haluan ensiksi ulos Tildan ja sitten Antin, mies uhoaa.
Janne kertoo luottopakiksikin kutsumalleen Markukselle pelaamisestaan. Markus ei välttämättä vakuutu Jannen puheista ainakaan niin paljoa, että tämä välittömästi alkaisi juonittelemaan entisen tutkaparinsa kanssa.
- Janne sanoi olevansa uusi versio itsestään täällä. En mä aio pelaa sen kanssa, vaikka se on mun hyvä frendi, Markus lataa Namun kanssa keskustellessaan.