
Ylen Linna-sarjan Mirella Flink huijasi vanhuksilta lähes 200 000 euroa – ryösti myös 17-vuotiaan nuorukaisen
Ylen Linna-sarjasta tuttu kaunotar, 26-vuotias Mirella Flink, on tehtaillut rikoksia jo vuosien ajan.
Hänet on tuomittu lukuisia kertoja muun muassa kortitta ajosta, rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Mutta nämä rötöstelyt ovat vasta alkusoittoa.
Flink syyllistyi törkeään petokseen jo 17-vuotiaana. Tuolloin hän ja hänen äitinsä huijasivat jyväskyläläistä eläkeläismiestä luovuttamaan kaksikolle rahoja. Kahden vuoden ajan äiti ja tytär saivat jyväskyläläiseltä eläkeläismieheltä lypsettyä lähes 50 000 euroa.
Pientä eläkettä nauttinut vanhus oli perinyt isältään noin 70 000 euroa, mutta petossarjan päätyttyä hänellä ei ollut perinnöstään mitään jäljellä.
Mirella Flink jatkoi petosrikoksiaan myös yksin. Huhtikuussa 2014 hän tapasi padasjokelaisen vanhuksen paikallisella huoltamolla.
Tuolloin Flink esiintyi valenimellä Nadja ja sepitti samanlaisen valheiden vyyhdin kuin jyväläläisuhrinsa pään menoksi.
Ensin tarina alkoi hajonneesta autosta, johon tarvitsi pikaisesti rahaa. Rahapyynnöt jatkuivat, ja syyt vaihtelivat. Toisinaan rahaa tarvittiin asunnon korjaamiseen, johon ilmestyi aina uusia remonttitarpeita.
Lopulta Flink sepitti tarinan, jossa hän kertoi henkensä olevan uhattuna, mikäli vanhus ei maksaisi hänen kolaroimaansa kalliin auton korjauskuluja.
Lopulta eläkeläinen menetti kaikki säästönsä. Yhdeksässä kuukaudessa Flink onnistui huijaamaan padasjokelaiselta 144 000 euroa.
Käräjäoikeuden papereista käy ilmi, että vanhuksella oli pieni eläke, ja hän sai hoitotukea. Hänen tulonsa eivät enää riittäneet edes välttämättömiin menoihin.
Kun padasjokelaiselta loppuivat rahat, Mirella Flink löysi uuden uhrin, tällä kertaa Tampereelta.

Tamperelaisuhriinsa Flink törmäsi kauppakeskuksen parkkialueella.
Nyt Flink esiintyi Sofia-nimellä ja kertoi muuttaneensa Lapista Tampereelle. Rahan tarve oli akuutti, sillä Flink kertoi olevan häätöuhan alla.
Tästä lähti jälleen uusi petoskierre, jossa vanhukselta kiristettiin rahaa erilaisilla verukkeilla. Aina kun tamperelaisvanhus maksoi, Flink ilmoitti uudesta rahatarpeesta.
Tällä kertaa petokseen osallistui myös Flinkin ystävätär, joka esiteltiin vanhukselle Flinkin ”Elisa”-siskona. Seuraavaksi Flink kertoi vanhukselle siskonsa joutuneen rikosjärjestön käsiin. Sepitteen mukaan rikollisjärjestö halusi takaisin 20 000 euron lainan tai Elisalle tapahtuisi pahaa. Flink huijasi vanhusta, että Elisalta oli jo katkottu kaksi sormea ja seuraavaksi katkottaisiin varpaita.
Valheen tehostamiseksi Flink oli soittanut Elisalle, joten vanhus kuuli, kuinka Elisa huusi puhelimessa ja taustalla kuului miehen ääni.
Järkyttynyt vanhus oli yrittänyt saada pankista lisälainaa, mutta tähän pankki ei enää suostunut. Vanhuksella oli jo aiempaa lainaa, jota hän oli ottanut pelastaakseen Flinkin aiemmista ”vaaroista”.
Lopulta vähävarainen vanhus oli antanut Flinkille 8 600 euroa. Tosin vanhus epäili käräjäoikeudessa, että olisi todellisuudessa menettänyt enemmänkin rahaa. Ennen huijauksen kohteeksi joutumistaan vanhuksen talous oli ollut kunnossa ja hänellä oli ollut säästössä muutamia tuhansia euroja. Nyt säästöt olivat menneet ja tilalle oli tullut 5 300 euron pankkilainat.
Myöhemmin vanhukselle selvisi, että Flinkin ”siskon” joutuminen rikollisten pahoinpitelemäksi oli täyttä valhetta, kuten kaikki muutkin Flinkin tarinat.
Mirella Flinkin petosvyyhtiä käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa loppuvuodesta 2015.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Flinkin 11 eri rikoksesta. Hän sai tuomiot muun muassa kahdesta törkeästä petoksesta, tavallisesta petoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Mirella Flink oli huijannut vanhuksilta yhteensä 198 074 euroa.
Käräjäoikeus tuomitsi Mirella Flinkin kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen, ja hänet määrättiin heti vangittavaksi. Käräjäoikeus perusteli tuomiotaan Flinkin teon suunnitelmallisuudella sekä sillä, että hän käytti vanhusten auttamishalua hyväkseen aiheuttaen heille tuntuvat vahingot.
Kun Flinkille luettiin tuomio joulukuussa 2015, hän oli juuri täyttänyt 20 vuotta.
Myöhemmin vankilasta päästyään Flink jatkoi rikosten polulla. Marraskuussa 2019 hän syyllistyi ryöstöön yhdessä poikaystävänsä kanssa. Tuolloin uhrina oli 17-vuotias nuorukainen.
Nuorukainen oli tullut nuuskaostoksille. Flink uhkasi nuorukaista paukkuaseella, jotta hän luovuttaisi nuuskan ostoon varatut 550 euroa. Todellisuudessa Flinkillä ja hänen poikaystävällään ei ollut nuuskaa myytävänä.
Flink sai ryöstöstä seitsemä kuukautta vankeutta. Myöhemmin hänen rikoskierteensä syveni. Viime kesänä Mirella Flink tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa kolmen vuoden vankeustuomioon tapon yrityksestä. Uhrina oli hänen poikaystävänsä.
Edit 19.2. klo 15:20: Artikkelista korjattu kirjoitusvirhe.