Uutta tietoa Jere Karalahden tilanteesta – karu käänne

Uutta tietoa Jere Karalahden tilanteesta – karu käänne
Jere Karalahden vangitsemisasian uudelleenkäsittely torstaina 16.10 Helsingin Käräjäoikeus, Helsinki

Seiskan tietojen mukaan Jere Karalahtea epäillään kolmesta rikoksesta.

Mainos
Mainos päättyy

Jere Karalahtea epäillään rikoksista, ja hänet vangittiin 29. syyskuuta.

Arkistovideo: Jere Karalahden vangitsemisasia oikeudessa

Helsingin poliisilaitos tiedotti 12. joulukuuta, että tapauksen esitutkinta on valmistunut. Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Tämänhetkisten tietojen mukaan syytteen nostamisen määräpäiväksi on asetettu 15.1.2026.

Mainos
Mainos päättyy

Karalahden lisäksi jutussa on myös muita epäiltyjä. Karalahti ei ole jutun pääepäilty.

Ex-kiekkoilijan asianajaja Mikko Ruuttunen on kertonut, että Karalahti kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Poliisin mukaan rikosepäilykokonaisuus liittyy amfetamiiniin. Poliisi epäilee 14 henkilöä törkeistä huumausainerikoksista.

Poliisi ei ole ottanut kantaa juuri Karalahteen liittyviin epäiltyihin tekoihin. Poliisin mukaan kaksi henkilöä toimivat ryhmän johtohahmoina ja vastasivat huumausaineiden toimitusketjusta.

Jere Karalahti kuvattuna Helsingin käräjäoikeudessa vangitsemisasian uudelleenkäsittelyn yhteydessä.
Arkistokuva. Jere Karalahti kuvattuna vangitsemisasiansa uudelleenkäsittelyssä 16.10.

Näistä rikoksista Karalahtea epäillään

Karalahden rikosepäilyistä on nyt ilmennyt uutta tietoa.

Mainos
Mainos päättyy

Seiskan tietojen mukaan poliisi epäilee Karalahtea kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta sekä perusmuotoisesta huumausainerikoksesta.

Epäillyn huumausainerikoksen tekoaika on 29.9.2025. Yhden törkeän huumausainerikoksen kohdalla epäilty tekoaika on 7.7.2025–29.9.2025, ja toisen törkeän huumausainerikoksen epäillään tapahtuneen 1.7.2025–29.9.2025.

Käänne on Karalahden kannalta karu, koska yhdestäkin törkeästä huumausainerikoksesta tuomittu henkilö voi saada jopa kymmenen vuoden vankeustuomion.

Seiska tavoitti tapauksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Markku Juurikkamäen maanantaina 22.12.

Hän ei ota kantaa epäillyn henkilöllisyyteen mutta vahvistaa, että yhtä epäiltyä epäillään kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta sekä yhdestä perusmuotoisesta huumausainerikoksesta.

Mainos
Mainos päättyy

Seiska ei tavoittanut Karalahden asianajajaa kommentoimaan Karalahden rikosepäilyjä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan