Uutta tietoa Ison Omenan uhrista: Suuteli miestä väkisin suulle – mies sai tuomion pahoinpitelystä

Iso Omena
Mainos
Mainos päättyy

Viime aikoina julkisuudessa on herättänyt kohua Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa tapahtunut kuolema.

Tilanne sai alkunsa 7.tammikuuta, kun kauppakeskuksen vartijat saivat ilmoituksen häiriötä aiheuttaneesta naisesta.

Paikalle hälytetyt vartijat puuttuivat tilanteeseen, minkä jälkeen he pitivät naista kiinni. Pian tilanne eskaloitui niin, että nainen kuoli vartijoiden voimankäyttötilanteessa.

Nyt poliisi tutkii tapausta kuolemantuottamuksena.

Mainos
Mainos päättyy

Susanna Indrénin ex-miehelle taas rajut syytteet: ”Samuli potki ja kuristi”

Seiska selvitti kuolleen 35-vuotiaan naisen taustoja. 

Julkisuudessa naista on luonnehdittu kiltiksi ja ystävälliseksi ihmiseksi. 

Nainen eli yksin, eikä hänellä ollut lapsia. Hän ei myöskään ollut raskaana, toisin kuin huhumylly tapauksen alkumetreissä väitti.

Lisäksi huhujen mukaan uhri olisi ollut pienikokoinen, mutta nainen itse oli ilmoittanut Facebookissa olevansa keskivertoa pidempi, 181 senttimetriä pitkä. 

Naisen Facebookista selviää, että hänellä oli kristillinen vakaumus, ja hän kommentoi esimerkiksi Espoonlahden helluntaiseurakunnan tapahtumia. 

Nainen myös tykkäili Facebookissa Isoa Omenaa ja oli tuttu näky kyseissä kauppakeskuksessa.

Mainos
Mainos päättyy

Nyt poliisi on kertonut lisätietoja kauppakeskuksen tapahtumista, sillä se on kuullut naisen häiriköimää miestä. 

- Mies kertoi, että nainen oli lähestynyt häntä kauppakeskuksessa lukuisia kertoja jo ennen päivän 7.1. tapahtumia. He tiesivät toisensa nimenomaan näiden naisen aloitteesta eri päivinä tapahtuneiden lähestymisten kautta, tutkinnanjohtaja Jyrki Kallio kertoo poliisitiedotteessa. 

Kauppakeskuksessa häirinnän kohteena ollut mies oli jo aiemminkin joutunut turvautumaan turvamiesten apuun, sillä nainen ei poistunut miehen luota kehoituksista huolimatta. Mies oli kokenut naisen lähestymiset ahdistavina.

Poliisilla oli tiedossa kaksi aiempaa tapausta, jossa nainen oli kuluvan vuoden aikana poistettu Ison Omenan kauppakeskuksesta. 

Jare Tiihonen ex-ystävänsä kirjapidosta: "Mitä sairasta sieltä löytyikään"

Naisella on ollut elämässään haastavia tilanteita aiemminkin.

Vuonna 2019 hän joutui espoolaismiehen pahoinpitelemäksi. Mies sai tuomion lievästä pahoinpitelystä, ja hänet tuomittiin 12 päiväsakkoon.

Mainos
Mainos päättyy

Tapahtumia edelsi yhteinen illanvietto kaveriporukassa. Kun he palasivat kyläreissulta kävellen, tilanne eskaloitui.

Naisen kertoman mukaan mies oli pahoinpidellyt häntä muun muassa lyömällä nyrkillä ja potkimalla. 

Mies kiisti naisen kertoman ja puolusti käytöstään sillä, että nainen oli ahdistellut miestä ”koko illan”. Kotimatkalla nainen oli miehen kertoman mukaan työntänyt suunsa ja kielensä miehen suuhun ilman, että mies oli tätä halunnut. 

Lisäksi naisen pyynnöt raiskauksesta oli kauhistuttanut häntä. Kun mies kimpaantui ja puhui roisisti, nainen innostui lisää. Samalla hän oli jälleen alkanut suudella miestä. Tämän seurauksena mies oli läpsäissyt naista avokämmenellä suoraan naamalle. 

Syyttäjä haki tuomiota miehelle pahoinpitelystä, mutta hänet lopulta tuomittiin lievästi pahoinpitelystä.

Käräjäoikeuden mukaan naisen kertomus oikeudessa oli sekava, eikä tapahtumista saatu selkeää tai loogista kuvaa. Lisäksi naisen saamat vammat eivät tukeneet hänen kertomustaan.

Mies kiisti oikeudessa syytteen teonkuvauksen, mutta myönsi läppäiseensä naista kasvoihin. Oikeuden arvion mukaan miehen kertomus oli koko ajan pysynyt samana.

Näillä perusteilla mies tuomittiin lievästä pahoinpitelystä 12 päiväsakkoon.

Seiska ei saanut selville sitä, onko lievän pahoinpitelytuomion saanut mies sama, joka joutui tammikuussa naisen ahdistelun kohteeksi Isossa Omenassa.

Asian tiimoilta poliisitutkinta on edelleen kesken.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan