Unelmahäät-kohuparille rikostuomio – juhannuskahnaus johti ampumiseen

Unelmahäät-kohuparille rikostuomio – juhannuskahnaus johti ampumiseen
Ville ja Serita avioituivat Unelmahäät-ohjelmassa vuonna 2019. Seritalla ja Villellä oli yhteinen lapsi jo ennen heidän häitään.

Tv:stä tutun pariskunnan illanviettoa selviteltiin oikeusteitse.

Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi aiemmin Unelmahäät-ohjelmasta tuttujen Ville ja Serita Outilan oikeudenkäynnistä. 

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomion viime vuoden juhannuksena tapahtuneesta väkivaltaisesta selkkauksesta. Seritan syyksi luettiin kotirauhan rikkominen sekä pahoinpitely, ja hänet tuomittiin 40 päiväsakkoon. Seritan tuloilla maksettavaksi kertyy 680 euroa. Niin ikään Villen syyksi luettiin kotirauhan rikkominen sekä pahoinpitely. Hänet tuomittiin 60 päiväsakkoon. Villen tuloilla sakkosummaksi tulee 1740 euroa. 

Lisäksi Ville sekä Serita joutuvat kumpainenkin suorittamaan valtiolle 80 euron suuruisen rikosuhrimaksun. 

Vastaajat ovat velvollisia korvaamaan yhteisvastuullisesti asianomistajille rikoksella aiheuttamansa vahingot. Kotirauhan rikkomisesta kolmikko on velvollinen maksamaan yhteensä 3000 euroa. Serita yhdessä kolmannen tuomitun kanssa on velvollinen korvaamaan alaikäiselle asianomistajalle yhteisvastuullisesti 200 euroa kivusta, särystä tai muusta tilapäisestä haitasta. Ville puolestaan on velvollinen korvaamaan samasta syystä samaiselle asianomistajalle 500 euroa.

Ville ja Serita ovat jääneet monien Unelmahäät -fanien mieleen. Pariskunnan rötöstaustasta kerrottiin myös ohjelmassa.
Ville ja Serita ovat jääneet monien Unelmahäät -fanien mieleen. Pariskunnan rötöstaustasta kerrottiin myös ohjelmassa.
Mainos
Mainos päättyy

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Serita ja Ville ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä kokonaistuomioon niin asianomistajan kuin vastaajankin asemassa. 

Tästä on kyse

Käräjäoikeuden tuomion mukaan rikokset tapahtuivat 24.6.2024 Askolassa. 

Ville, Serita ja kolmas henkilö olivat menneet ennalta ilmoittamatta asianomistajien kotiin noin klo 3:30 yöllä. Yhdessä kolmannen vastaajan kanssa Serita on tunkeutunut taloon sisälle välittämättä kielloista ja estelyistä. Ville oli seurannut kaksikkoa sisälle avoimesta ovesta.

Tuomion mukaan kaikki kolme vastaajaa kohdistivat ruumiillista väkivaltaa tapahtumahetkellä 16-vuotiaaseen asianomistajaan. 

Mainos
Mainos päättyy

Syytteitä puolin ja toisin

Ville ja Serita ovat tapauksessa myös asianomistajien roolissa. 

Alaikäisen osallisen epäiltiin syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn lievään pahoinpitelyyn, jonka kohteena oli Serita. Lisäksi häntä syytettiin nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä. Teon uhrina oli Ville. Kaikki alaikäiseen vastaajaan kohdistuneet syytteet kaatuivat oikeudessa.

Villella ja Seritalla oli Unelmahäät -kuvausten aikaan yksi yhteinen lapsi.
Villella ja Seritalla oli Unelmahäät -kuvausten aikaan yksi yhteinen lapsi.

Viidettä osallista syytettiin kahdesta pahoinpitelystä, joista toinen kohdistui Seritaan. Molemmat syytteet hylättiin. Vastaaja todettiin syylliseksi Seritaan ja toiseen asianomistajaan kohdistuneeseen hätävarjelun liioitteluna tehtyyn laittomaan uhkaukseen. Hän joutuu korvaamaan Seritalle aiheutuneesta kärsimyksestä 500 euroa.

Raskain syyte kaatui

Seritan pahoinpitelystä syytettyä henkilöä epäiltiin alunperin myös Villen tapon yrityksestä. Syytteen mukaan vastaaja oli potkaissut silmäkulmaan ja lyönyt nyrkillä kotiinsa yllättäen ilmestynyttä Villeä. Vastaaja ampui häntä paineilmakiväärillä yhden kerran selkään tilanteessa, jossa Ville on kuristanut vastaajan alaikäistä sukulaista ja paininut tämän kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Syytteen mukaan luoti meni Villen kylkiluiden välistä, läpäisten keuhkopussin ja keuhkojen oikean alalohkon sekä pallean pysähtyen maksaan. 

Tapon yrityksen osalta syyte kuitenkin muuttui hätävarjelun liioitteluna tehdyksi törkeäksi pahoinpitelyksi, johon myös käräjäoikeus katsoi vastaajan syyllistyneen. Vastaaja määrättiin kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänen tulee suorittaa 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. Tuomittu on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot Villelle. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan