Ullanlinnan mattomurhan tapauksessa kohukäänne – syyttäjä on syytetyn entinen koulukaveri

jääviysongelma nousi esille heti valmisteluistunnon käsittelyn alussa.
Psykiatrina työskennellyt Roope Bob Tikkanen, 49, sai 2. marraskuuta syytteet murhasta ja törkeästä varkaudesta.
Tikkasen vaimo kuoli heidän yhteisessä kodissaan Helsingin Ullanlinnassa 16. joulukuuta 2022. Poliisi tuli paikalle, kun Tikkanen oli siirtämässä mattoon käärittyä ruumista autoonsa seuraavana päivänä.
Epäilty törkeä varkaus liittyy henkirikoksen yhteydessä kadonneeseen omaisuuteen.
Jääviysongelma nousi esille
Jutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa tänään keskiviikkona (8.11.) valmisteluistunnon merkeissä.
Käräjäoikeudesta oltiin jo etukäteen tiedotettu, ettei Tikkanen tule osallistumaan valmisteluistuntoon.
Asiaa käsitellään käräjäoikeudessa poikkeuksellisesti ruotsiksi.
Potkut saanut Liiga-kiekkoilija valitti raiskaustuomiostaan hovioikeuteen
Paikalla ovat jutun kaksi tuomaria, kaksi syyttäjää, asianomistajien kaksi avustajaa sekä syytetyn eli Tikkasen kaksi puolustajaa.
Heti valmisteluistunnon alkuun tapahtui kohukäänne, sillä Tikkasen puolustaja KerstinKoorti nosti esille sen, että jutun toinen syyttäjä, LauraSairanen, on aikoinaan opiskellut samassa lukiossa Tikkasen kanssa.
Puolustaja vetosi tuomareihin ja pyysi, että he harkitsevat syyttäjän vaihtamista. Tämä tarkoittaisi sitä, että syyttäjän tulisi vetäytyä pois jutun käsittelystä, eli jäävätä itsensä.

Syyttäjä Sairanen sai myös puheenvuoron. Hän totesi olleensa 30 vuotta sitten Tikkasen kanssa samalla luokalla ensimmäisen vuoden ajan lukiossa. Syyttäjän mukaan hän ja Tikkanen eivät olleet ystäviä, vaan he ainoastaan opiskelivat yhden vuoden ajan samassa lukiossa.
Sairanen alleviivasi, että mahdollisesta jääväämisestä on keskusteltu jo esitutkintavaiheessa. Hän kyseenalaisti sen, miksi puolustaja Koorti otti asian esille vasta nyt, valmisteluistunnossa.
Mies vangittiin murhasta epäiltynä – Poliisi pyytää vihjeitä Pyhtään henkirikokseen liittyen
Sairasen mukaansa esimerkiksi Tikkanen oli aiemmin ilmoittanut, ettei hän nää estettä sille, että hänen entinen koulukaverinsa on jutussa syyttäjänä.
Tuomarit vetäytyivät hetkellisesti pois salista harkitsemaan asiaa. Muutaman minuutin kuluttua he palasivat saliin ja ilmoittivat, että syyttäjä saa jatkaa jutussa. Jos syyttäjä oltaisiin jäävätty, olisi se tarkoittanut sitä, että ensi viikolle suunniteltu oikeudenkäynti oltaisiin jouduttu siirtämään.

Oikeudenkäynti on määrä pitää viimeistään kahden viikon kuluttua syytteiden nostamisesta, sillä Tikkanen on vangittuna. Hänet määrättiin toukokuussa mielentilatutkimuksiin.
Tuomarit ilmoittivat valmisteluistunnon yhteydessä, että oikeudenkäynti alkaa ensi viikon tiistaina, eli 14. marraskuuta.
Jutulle on määrätty useampi käsittelypäivä.
Syyttäjä toivoo, että oikeudenkäynnin julkisuutta rajattaisiin mahdollisimman paljon. Puolustaja ei ole vastustanut syyttäjän toivetta.
Helsingin Ullanlinnan psykiatri sai syytteen murhasta
Asiaa perusteltiin esimerkiksi sillä, että tapaus on ollut vahvasti esillä mediassa. Lisäksi syyttäjä alleviivasi, että tapauksen laaja julkinen käsittely loukkaa asianomistajien oikeutta yksityisyyteen.
Tuomarit totesivat, että jutun käsittely tulee osittain olemaan salainen. Haastehakemuksesta tulee kuitenkin julkinen. Yksityiskohdista tuomarit päättävät myöhemmin.
Juttua muokattu 15.11.2023 klo 14:23: Heinonen toimii Tikkasen puolustajana, ei edunvalvojana.