Syyttäjä: Redrama tilasi 145 grammaa huumesieniä Hollannista – vaaditaan vankeusrangaistusta

Räppärin rikossyytteitä käsiteltiin maanantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Räppäri Redraman, oikealta nimeltään Lasse Mellbergin, 46, rikosoikeudenkäyntiä käydään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Vantaalla. Redramaa syytetään yhdestä huumausainerikoksesta ja kahdesta dopingrikoksesta.
Räppäri ei itse saapunut paikan päälle aamupäivällä alkaneeseen oikeudenkäyntiinsä.
– Päämieheni on haastettu poissaolon uhalla eikä hän ole saapunut paikalle, räppärin asianajaja Anu Koivu kertoi Seiskalle.
Puolustus pyysi, että dopingsyytteitä käsiteltäisiin suljetuin ovin yleisön läsnä olematta. Perusteluksi kerrottiin vastaajan eli Redraman terveydentilaan liittyviä arkaluonteisia seikkoja. Käräjätuomari suostui pyyntöön.
Tulli nappasi huumesienet
Sen sijaan huumerikossyytettä käsiteltiin median läsnä ollessa. Syyttäjä vaatii räppärille rangaistusta huumerikoksesta, joka juontaa juurensa toukokuulle 2022. Syyttäjän mukaan tullin haaviin oli tuolloin jäänyt Redraman tilaama huumelasti.
Käräjäoikeuden salissa kuultiin syyttäjän puheenvuoro, jossa hän syytti Redraman tilanneen laittomasti huumeita Hollannista.
Syyttäjän mukaan kaiken kansan tuntema muusikko ja tv-kasvo olisi tilannut postitse pikarahtilähetyksenä kotiovelleen yhteispainoltaan 145 grammaa huumausaineeksi luokiteltavia sieniä.
Huumelähetys oli kuitenkin jäänyt tullin takavarikkoon. Redrama myöntää syyllistyneensä syytteen mukaiseen huumausainerikokseen.

Tilasi satoja tabletteja
Redrama myöntää syyllistyneensä syytteen mukaiseen huumausainerikokseen. Asianajaja Koivu kuitenkin huomautti, että teko oli jäänyt räppärin osalta vain yritykseksi, koska huumelähetys jäi tullin haaviin.
Kaksi muuta rikossyytettä koskevat dopingrikoksia. Syytteiden mukaan Redrama olisi tilannut toukokuussa 2023 Hongkongista ja Intiasta postitse kotiovelleen Turkuun kaksi lähetystä laittomaksi luokiteltuja aineita.
Syyttäjän mukaan ensimmäinen postilähetys sisälsi 160 tablettia, toinen 360 tablettia laittomia aineita. Molemmat lähetykset jäivät tullin haaviin.
Syyttäjä vaatii vankeutta
Syyttäjää vaatii Redramalle huumausainerikoksen osalta sakkotuomiota mutta dopingrikoksista viiden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.
– Ottaen huomioon maahan saapuneiden aineiden laatu ja määrä syyte menee vankeuden puolelle, syyttäjä Noora Sell sanoi.
Puolustuksen mukaan huumesyytteessä oli kyse ”vain muutamasta käyttöannoksesta”.
Puolustuksen näkemyksen mukaan myös dopingrikkomuksista oikea tuomio olisi sakkorangaistus. Käräjäoikeuden käsittely jatkuu kahden viikon päästä eli 3. kesäkuuta.
Julkisuudessa päihdeongelmistaan kertonut Redrama tunnetaan The Voice of Finlandin tähtivalmentajana sekä räppärinä, joka on julkaissut musiikkia 2000-luvun alusta alkaen.