
Seiska paljastaa seksuaalirikoksesta syytetyn Idols-kilpailijan taustat
Miehellä on aiempaa rikostaustaa, ja hänelle on haettu lähestymiskieltoa peräti neljästi.
Alkuviikosta uutisoitiin, että takavuosien Idols-laulukilpailun finalistia syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Syyte on tullut vireille Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 13.6. Epäilty rikos on tapahtunut Porvoossa 1.2.2019-14.3.2019 välisenä aikana.
Rikoksesta syytetty mies on nähty Idolsin lisäksi eräässä toisessakin laulukilpailussa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Jutulle ei ole toistaiseksi määrätty käsittelypäivämäärää. Asiaa käsitellään käräjäoikeudessa todennäköisesti suljetuin ovin, kuten seksuaalirikosasioissa on tapana.
Suomen rikoslain mukaan henkilö voi syyllistyä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, jos on esimerkiksi tehnyt koskettamalla tai muulla tavalla alle 16-vuotiaalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään seksuaaliseen tekoon.
IS: Takavuosien Idols-tähteä syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Teko voi olla esimerkiksi lapsen koskettelua tai lapsen houkutteleminen katsomaan sukupuoliyhdyntää tai aikuisviihdettä.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi saada enintään kuuden vuoden vankeusrangaistuksen. Myös yritys on rangaistava teko.
Seiskan selvityksen mukaan mies on noin 30-vuotias, ja hänellä on aiempaa rikostaustaa.
Seiska paljastaa tuomion järkyttävät yksityiskohdat
Mies on maaliskuussa vuonna 2020 tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän
kuvan hallussapidosta.
Miehen aiemmasta seksuaalirikostuomiosta kertoi ensimmäisenä IS.
Mies oli oikeudettomasti pitänyt hallussaaan yhteensä 20:tä videota ja sekä 22:ta kuvaa, joissa esiintyi alaikäisiä lapsia. Kuvamateriaali oli seksuaalissävytteistä, ja nuorin uhreista oli 12-vuotias.
HS: Sohvaperunat-Teemulle syyte raiskauksesta
Kuvamateriaali löydettiin poliisin kotietsinnän yhteydessä miehen puhelimesta, tietokoneelta sekä ulkoiselta kovalevyltä.
Mies jätti saapumatta oikeudenkäyntiin. Asia ratkaistiin hänen poissaolostaan huolimatta.
Hän sai 40 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä 25 päiväsakkoa, jotka tekivät hänen 750 euroa.
Miehen koeaika päättyi viime vuonna, 31. toukokuuta. Lisäksi Idols-tähden matkapuhelin, tietokone sekä ulkoinen kovalevy ja kaikki laitteilla olleet laittomat materiaalit tuomittiin valtiolle menetetyksi.
Tuomio on lainvoimainen.
Useita lähestymiskieltohakemuksia
Seiskan jatkoselvityksessä paljastui, että miehelle on aiemmin haettu lähestymiskieltoa Itä-Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Hakemuksia on yhteensä neljä.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on vuonna 2020 käsitelty asiaa, jossa eräs henkilö haki lähestymiskieltoa Idols-tähdelle.
Lopulta hakemus peruutettiin, sillä osapuolet olivat saavuttaneet sovinnon. Mies ja lähestymiskiellon hakija olivat käräjäoikeuden asiakirjan mukaan sopineet, etteivät he jatkossa pidä yhteyttä toisiinsa millään tavoin.
Pahoinpitelytuomio jo 17-vuotiaana! Punavuoren puukottajamissi Kamilla Willmanin rötöstausta selvisi
Idols-tähti oli jutun yhteydessä vaatinut, että lähestymiskiellon hakija velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 3 700 euron edestä.
Hakija eli asianomistaja suostui miehen vaatimukseen, ja maksoi miehen oikeudenkäyntikulut.
Rikoksista syytetty Petrus Pennanen järjesti mediasirkuksen käräjäoikeudessa
Päijät-Hämeen käräjäoikeudesta vahvistetaan Seiskalle, että Idols-tähdelle on haettu lähestymiskieltoa peräti kolmesti.
Ensimmäistä lähestymiskieltoa haettiin heinäkuussa vuonna 2017. Lopulta hakija oli vetänyt hakemuksensa pois, eli asia kuihtui kokoon.
Toinen lähestymiskieltohakemus oli tullut vireille joulukuussa 2017. Tämäkin hakemus jäi sillensä.
Miehelle haettiin kolmatta lähestymiskieltoa vuoden 2018 kesäkuussa. Käräjäoikeus hylkäsi lopulta hakemuksen, sillä asianomistajan eli hakijan kertomukset poikkesivat toisistaan.
Jätti mätkyt maksamatta
Idols-tähden ulosottorekisteristä löytyy yksi merkintä, jonka hän on maksanut tämän vuoden tammikuussa.
Hakijana on ollut Verohallinto, ja mies oli jättänyt 154 euron mätkynsä maksamatta.
Merkintä oli tullut vireille 1.12.2022.