Peter Nygårdia syyttävä todistaja Torontossa: Kutsu Rolling Stonesin keikalle johti seksuaaliseen väkivaltaan
Suomalaissyntyisen Peter Nygardin seksirikosoikeudenkäynnin ensimmäinen todistaja oli puolustuksen grillattavana kolme päivää.
Suomalaissyntyisen ex-muotimogulin Peter Nygardin, 82, seksirikosoikeudenkäynti Torontossa on kangertelevan alun jälkeen jatkunut todistajien kuulemisella ja puolustuksen ristikuulustelulla.
Kaikkiaan viisi naista on esittänyt syytöksiä Nygårdin seksuaalisesta väkivallasta vuosien 1988 ja 2004 välillä. Tällä viikolla ensimmäinen heistä nousi todistajanaitioon. Tiistaista torstaihin jatkunut koettelemus sai naisen usein kyyneliin, kertoo Kanadan yleisradioyhtiö CBC verkkosivuillaan.
Tuomari myös varmisti ainakin kahteen otteeseen, onko nainen kunnossa todistamisen jatkamiseen.
Naomi Campbellin ja Justin Bieberin asianajaja puolustaa
Aivan kohta päivälleen kaksi vuotta pidätettynä ja vangittuna ollut Nygård on on saanut todistaa vaateimperiuminsa ajamisen konkurssiin, omaisuutensa hupenemisen, terveytensä rapistuvan ja esimerkiksi Kai-poikansa irtisanoutuvan isästään. Hän on koko ajan kieltänyt syyllistyneensä mihinkään esitetyistä rikoksista. Useimmista aikaisemmista istunnoista poiketen hän on ollut tällä kertaa itse läsnä oikeudessa. Selvästi kahden vankeusvuotensa aikana hapertunut Nygård liikkuu nykyisin pyörätuolilla.
Äänessä oikeudenkäynnissä on kuitenkin ollut hänen puolustusasianajajansa, miljonääriluokkaan yli 300 000 euron vuosiansiollaan noussut Brian Greenspan. Ennen Nygårdia Greenspan puolustanut muun muassa Justin Bieberiä, Naomi Campbelliä ja Leijonan luola USA:sta tuttua sijoittajaa Kevin O'Learyä
Rollareiden keikalta raiskauspelkoon
Oikeudessa ensimmäisenä puhunut "todistaja numero 4", nykyään 62-vuotias näyttelijä kertoi tutustuneensa Nygårdiin lentäessään Bahamalta takaisin kotiinsa Kanadaan joogaloman jälkeen. Bahamalla lentoasemalla tuolloin vielä vajaa viisikymppinen muotiguru oli koskettanut 27-vuotiasta naista selkään ja alkanut kehua tämän puseroa. Jutellessa hän oli kertonut olevansa muotialan monimiljonääri ja omistavansa kiinteistöjä muun muassa Bahamalla sekä Torontossa, jotka olivat tulevan lennon lähtöpaikka ja määränpää. Kaksikko vaihtoi puhelinnumeroja.
Pari tapasi naisen mukaan joitakin kertoja tulevien kuukausien aikana, kunnes joulukuun alussa oli vuorossa kohtalokas Rolling Stonesin keikka Torontossa.
Kaikki oli alkanut keikalla hyvin, mutta myöhemmin Nygårdin seurassa olleet pari kolme muuta naista olivat lähteneet matkoihinsa, ja Nygård oli luvannut naiselle kyydin tämän asunnolle.
Matkalla miljonääri oli kuitenkin ehdottanut visiittiä Toronton-päämajalleen, jossa he voisivat juoda jotain.
Toimiston osana Nygårdilla oli sviitti, jonka sisäpuolella ei naisen kauhuksi ollutkaan ovenkahvaa. Naisen kertoman mukaan Nygård oli näyttänyt, miten oven vieressä olevalla näppäimistöllä ja numerokoodilla sai oven aukeamaan.
– Ovi pysyi lukossa, kun kokeilin sitä, ja aloin panikoida ja ajattelin, että jokin on nyt pielessä, nainen kertoi oikeudelle.
Nygård puolestaan alkoi käyttäytyä "kuin aivan toinen ihminen, kuin hirviö" ja muun muassa nimitti naista termillä cocktease, joka on vulgaari haukkumanimi miestä kiusaavalle naiselle. Tilanne päätyi naisen kertoman mukaan seksuaaliseen väkivaltaan sviitin makuuhuoneessa.
Todistelussaan nainen kertoi, että pelkäsi tilannetta ja meni pelon vuoksi toimintakyvyttömäksi. Kun hän sai kuitenkin kertomansa mukaan rukoiltua Nygårdia käyttämään edes kondomia, tämä kävi sellaisen toisesta huoneesta hakemaan ja palasi suorittamaan seksuaalista väkivaltaa.
Teon jälkeen Nygård palasi rauhalliseksi mieheksi, heitti naista kohti sadan taalan setelin ja soitti naiselle taksin.
Nainen kieltäytyi ottamasta lattialle viskattua seteliä.
Puolustus grillasi
Seuraavat kaksi päivää kuluivat puolustusasianajajan ristikuulusteluun. Puolustusasianajaja Brian Greenspan tarttui muun muassa naisen hyvin vaikeasti todistettavaan mainintaan siitä, että tämä saisi silloin tällöin selvänäköisyydellä tietoja tulevasta, ja sen vuoksi olisi jo autossa pelännyt tulevansa raiskatuksi.
Samoin hän kyseli tiukasti, moneltako Rolling Stonesin keikka oli alkanut ja päättynyt ja millaisesta autotallista seurue oli lähtenyt liikkeelle. Pienimmätkin kertomuksen ristiriidat käytiin läpi tarkasti, ja Greenspan muun muassa totesi naiselle, ettei tämä tunnista pohjakerroksessa ja maana alla sijaitsevan autotallin eroa siitä syystä, ettei ole koskaan ollutkaan Nygårdin autotallissa.
Myös se käytiin läpi, oliko sviitin makuuhuone tarpeeksi iso, että siellä voi naisen todistuksen mukaisesti Nygård riisua naista ja itseään ja voiko nainen nähdä kymmeniä kondomilaatikoita sviitin lattioilla.
Puolustus myös kyseenalaisti, miksi nainen on ilmoittanut vuoden 1989 seksuaalisesta väkivallasta lopulta vasta vuonna 2020. Naisen mukaan hän oli kertonut asiasta poliisille, mutta jättänyt asian silti silleen. Tämän myös ilmoituksen vastaanottanut, nykyisin eläkkeellä oleva poliisietsivä vahvisti. Lopulta nainen ei kuitenkaan uskonut jutun menestyvän, vaan johtavan vain uransa ja elämänsä tuhoamiseen.
Kuitenkin vuonna 2020 Balilla ollessaan nainen näki Nygårdin jutun nousseen siviilikanteena esiin Yhdysvalloissa, ja totesi esimerkiksi #Metoo-liikeen myötä aikojen muuttuneen.