Oikeus: Psykiatri Roope Bob Tikkanen surmasi vaimonsa

Helsingin Ullanlinnassa tapahtunut teko oli kova järkytys hienostoalueella, koska yleensä kyseisellä asuinalueella on hyvin rauhallista.
Helsingin käräjäoikeus antoi tänään maanantaina (29.1.) välituomion jutussa, jossa psykiatrina työskennellyttä Roope Bob Tikkasta, 49, syytetään murhasta ja törkeästä varkaudesta.
Syyttäjän näkemyksen mukaan Tikkanen on murhannut vaimonsa Helsingin Ullanlinnassa 16. joulukuuta 2022, lyömällä uhria päähän kynttilänjalalla tai muulla vastaavalla esineellä.
Epäillyn murhan jälkeen Tikkanen on syyttäjän mukaan siirtänyt vaimonsa ruumiin makuuhuoneen mattoon.
Mies jäi rysän päältä kiinni, kun hän oli siirtämässä matossa ollutta ruumista autoonsa kerrostalonsa pihalla 17. joulukuuta 2022. Tikkasta syytetään myös törkeästä varkaudesta, sillä vaimon omaisuutta katosi epäillyn henkirikoksen yhteydessä.
Mies on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa vaimonsa kuoleman, mutta on sanonut sen olleen tapaturma. Hän on kiistänyt toisen syytteen törkeästä varkaudesta.
Syyttäjän mukaan teon motiivi oli mustasukkaisuus. Syyttäjä vaatii Tikkaselle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta ja törkeästä varkaudesta.
Asiaa on käsitelty oikeudessa laajalti suljetuin ovin, eli ilman yleisön läsnäoloa.
Oikeus: Vaimon kuolema ei ollut onnettomuus
Välituomiossa oikeus arvioi sitä, toimiko mies kuten syytteissä väitetään.
Välituomiossa todetaan, että Tikkanen on surmannut vaimonsa. Lisäksi toisen syytteen, eli törkeän varkauden kohdalla, oikeus katsoo, että Tikkanen on menetellyt syytteen teonkuvauksen mukaisesti.
Ullanlinnan mattosurma: psykiatri osti kaupasta köyttä ja kaakaota ennen epäiltyä murhaa
Oikeus kuitenkin toteaa jutussa jääneen näyttämättä, että Tikkanen olisi valmistellut tai suunnitellut tekoa. Myöskin syyttäjän näkemys teon motiivista eli mustasukkaisuudesta ei ole katsottu näytetyksi.
Välituomio ei ole lainvoimainen, eikä siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Milloin mielentilatutkimus valmistuu?
Tikkanen on jo aiemmin oikeuden toimesta määrätty mielentilatutkimukseen, joka aloitettiin Vaasan vanhassa sairaalassa 4.1.2024.
Tikkasen mielentilatutkimus oli määrä tehdä jo esitutkinnan aikana, mutta julkisuuteen ei ole kerrottu syytä siihen, miksi mielentilatutkimuksen aloittaminen myöhästyi.
Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan, ettei tiedossa vielä ole, miten pitkään THL:n kautta tehtävä mielentilatutkimus kestää.
Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen, rangaistukseen sekä esimerkiksi asianomistajien vaatimuksiin ja asian vasta sen jälkeen, kun Tikkaselle tehtävä mielentilatutkimus on valmistunut.
– Välituomiossa ei ole otettu kantaa asian rikosoikeudelliseen arviointiin, toisin sanoen, mihin rikokseen Tikkanen on menettelyllään syyllistynyt ja onko teko tehty esimerkiksi vakaasti harkiten, onko teko ollut erityisen raaka ja julma ja onko teko ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Välituomiossa ei myöskään ole otettu kantaa Tikkasen tahallisuuden asteeseen, käräjäoikeuden välituomiossa mainitaan.
Käräjäoikeus aikoo tiedottaa asiasta seuraavan kerran vasta, kun mielentilatutkimus on valmistunut.
