Näin kävi alaisiaan nöyryyttäneelle Karla Karmalalla vaaleissa

23-vuotias Karla Karmala tuomittiin 28. maaliskuuta kolmesta rikoksesta, joiden rikosnimikkeet liittyivät esimiesaseman väärinkäyttöön.
Suomessa järjestettiin sunnuntaina historiallisesti ensimmäistä kertaa alue- ja kuntavaalit samana päivänä.
Molempia vaaleja voisi tiivistetysti kuvata demarien kuningastieksi ja perussuomalaisten katastrofipommiksi.
Pääministeripuolue kokoomus piti – kuten aina – pintansa ja sijoittui toiseksi molemmissa vaaleissa.
Jyväskylässä ehdolla oli molemmissa vaaleissa myös Seiskan lukijoille tuttu Arja Korisevan tytär, Karla Karmala.

60 päiväsakkoa
23-vuotias Karmala tuomittiin 28. maaliskuuta kolmesta rikoksesta, joiden rikosnimikkeet liittyivät esimiesaseman väärinkäyttöön.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Karmalan 60 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan tarkoittaa 1 080 euroa.
Rikokset tapahtuivat kesällä 2022, kun Karmala oli 20-vuotias alikersantti Rannikkoprikaatissa.
Käräjäoikeuden mukaan Karmala oli alikersanttina toimiessaan nöyryyttänyt alaisiaan Rannikkoprikaatissa Upinniemessä.
Tapauksessa on kaikkiaan kahdeksan asianomistajaa.
Oikeus katsoi, että Karmalan toiminta oli tahallista, sillä hänen olisi oikeuden mukaan pitänyt ymmärtää, että hänen toimintansa oli alaisia nöyryyttävää.
Jäi nuolemaan näppejään
Sunnuntain alue- ja kuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana ollut Karmala jäi nuolemaan näppejään.
Kuntavaaleissa hän sai 72 ääntä ja aluevaaleissa 119 ääntä.
Karmalan saamilla äänimäärillä ei ollut asiaa sen enempää Jyväskylän kunnanvaltuustoon kuin Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon.