Murhamysteerin päätutkija Jari Veijalainen vahvistaa: Mainosmies oli pääepäilty alusta asti

Rikosylikonstaapeli Jari Veijalainen toimi poliisina 37 vuotta, joista viimeiset 15 vuotta keskusrikospoliisissa vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden parissa.
Turkulainen lakimies Ilpo Härmäläinen katosi keskellä päivää melko tarkalleen 29 vuotta sitten. Hän oli tullut isäksi vain runsasta kuukautta aiemmin.
Härmäläisen epäiltiin joutuneen henkirikoksen uhriksi, mutta tapaus jäi pimeäksi.
Juttua liki 30 vuotta sitten selvittäneellä poliisimiehellä oli kuitenkin vakaa käsitys, miksi Härmäläinen oli pitänyt vaientaa ja kuka hänet oli surmannut. Kokeneen rikostutkijan esimiehet eivät häntä olleet uskoneet.
Vaati kuitenkin erikoisen sattuman, että vanhat arkistot avattiin uudelleen.
Poliisit rikospaikkakävelyllä
KRP:ssä rikosylikonstaapeli Jari Veijalainen sai kesällä 2021 jutun paperit pöydälleen. Jutusta tuli hänen viimeinen työnsä ennen omaa eläköitymistään.
– Meillä KRP:n Länsi-Suomen yksikössä oli työkyvyn kehittämispäivä. Osa porukasta osallistui Turku Crime -rikospaikkakävelylle, Veijalainen muistelee.
Hän itse ei kuitenkaan ollut mukana kävelyllä, vaan juttuun heräsi hänen esimiehensä.
– Rikoskävely tuli talon eteen, jossa 3. elokuuta vuonna 1994 kadonnut Härmäläinen oli tuolloin asunut. Kun opas kertoi auki jääneestä jutusta, tarina herätti esimieheni poliisinvaistot.
Esimies, rikostarkastaja Aki Lahtinen kiikutti vanhat tutkintamateriaalit Veijalaiselle. Papereita käytiin tietysti läpi myös laajemmalla porukalla.
– Tulin melko nopeasti siihen tulokseen, että tämä juttu on selvitettävissä, Veijalainen kertoo.

Mainosmiehestä pääepäilty
Arkistolaatikosta Veijalainen kollegoineen löysi tärkeäksi osoittautuneen muistion. Sen oli laatinut nyt jo eläkkeelle jäänyt 1990-luvun päätutkija.
– Hän oli ennen poliisista lähtöään kirjoittanut yhteenvedon. Siinä oli hyvin selkeästi eritelty, miksi Härmäläinen olisi surmattu ja kuka teosta olisi vastuussa.
Muistion mukaan surman alkusyynä oli talousrikos, kuten uudelleen avatussa tutkinnassa sitten vahvistuikin.
Kadonnut Härmäläinen oli nimittäin tajunnut muiden talousrikoskuvion, ja hänen pelättiin paljastavan tietonsa poliisille.
Juttua oli pidetty varmana henkirikoksena. Veijalaisen mukaan tekijäksi epäillyn mainostoimistoyrittäjän kuulustelut olivatkin vahvasti ristiriidassa muun saadun tiedon kanssa.
– Mainosmiehestä tuli pääepäilty meillekin, kun käynnistimme tutkinnan uudelleen täydellä teholla.
