fbq

Linda Lampenius helpottui tuomiosta – Peter Nygårdin oikeudenkäynnissä todistajilla ollut kova taakka

Aikoinaan jopa 800 miljoonan euron omaisuuden kerännyt muotimoguli on vangittuna ollessaan menettänyt omaisuutensa ja terveytensä.

Seksirikosskandaalissa ryvettynyt suomalaissyntyinen Peter Nygård, 82, todettiin sunnuntaina Torontossa syylliseksi neljään seksuaaliseen väkivallantekoon.

Kanadassa valamiehistö päättää syyllisyydestä tai syyttömyydestä, ja nyt tulleen syyllisyyspäätöksen jälkeen tuomari määrää rangaistuksen pituuden vasta sen jälkeen.

Seksirikoksesta tuomitun Peter Nygårdin, 82, oikeustaival on vasta alussa! Kestääkö ex-miljonääri koko ruljanssin?

Linda: ”Vihdoinkin...”

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Suomalaisjulkkiksista muun muassa Linda Lampenius ja Katariina Souri ovat kertoneet, millaisen Nygårdin seksuaalisenkin painostuksen kohteeksi ovat joutuneet. Linda pakotettiin muun muassa ostamaan kokonaisen sivun ilmoitustilaa iltapäivälehdestä pyytääkseen anteeksi, kun hän oli kertonut Seiskassa, miten Nygård kohteli naisia.

Linda ottikin sunnuntaina tulleen tiedon tuomiosta tyytyväisenä vastaan. Hän päivitti somessa, että ”vihdoinkin naisia uskottiin”.

Tärkeintä on nyt tukea heitä, jotka ovat joutuneet seksuaaliväkivallan uhreiksi, Linda kertoi Helsingin Sanomille.

Todistajien taakka onkin ollut kova. Toronton-oikeudenkäynnissä Nygårdin puolustus muun muassa vaati ristikuulusteluissa kuvailemaan Nygårdin penistä. Puolustus piti todistelua muutoinkin epäuskottavana.

Linda Lampenius kertoi HS:lle tuomiosta kuultuaan, että kyseessä on suuri päivä uhreille. Hän itse joutui vuosien piinaan kerrottuaan, mitä oli nähnyt Nygårdin puuhaavan.
Linda Lampenius kertoi HS:lle tuomiosta kuultuaan, että kyseessä on suuri päivä uhreille. Hän itse joutui vuosien piinaan kerrottuaan, mitä oli nähnyt Nygårdin puuhaavan.

Dokumentti: Linda Lampenius paljastaa painajaismaisen muistonsa Peter Nygårdista: "Ei sellaisessa tilanteessa voi tehdä mitään"

Pitkä linnatuomio?

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Osa uhreista kuvaili tilanteita, joissa heidät pakotettiin väkisin seksiin. Jos tuomio pitää sisällään tällaisen rikollisen teon tunnusmerkistön, voi edessä olla jopa elinkautinen.

Nygårdia syytetään vastaavista teoista Winnipegissä ja ensi kesänä myös Montrealissa. Kun nämä oikeudenkäynnit ovat takana, on edessä luovutus Yhdysvaltoihin, missä oikeusrumba jatkuu.

Peter Nygårdin tuomio saattaa venyä jopa elinkautiseksi, jos tuomari asiaa harkittuaan pitää tekoja seksiin pakottamisina. Kanadan oikeus ei käytä termiä ”raiskaus”.
Peter Nygårdin tuomio saattaa venyä jopa elinkautiseksi, jos tuomari asiaa harkittuaan pitää tekoja seksiin pakottamisina. Kanadan oikeus ei käytä termiä ”raiskaus”.

Peter Nygård ristikuulustelussa – oikeuspiinalle ei näy loppua

Peter Nygård on toistuvasti kiistänyt syyllistyneensä mihinkään vireillä olevista syytteistä. Hän on myös jälleen vastustanut luovutustaan Yhdysvaltoihin.

Oikeudenkäyntejään hän on odotellut vankilassa, jossa on käynyt raihnaiseksi ja kuluneeksi. Hän esimerkiksi esiintyi Torontossa pyörätuolissa istuen.