Liiga-pelaajaa syytetään taas raiskauksesta – näin 19-vuotias kiekkoilija kommentoi tapausta

Epäilty rikos on tapahtunut vuonna 2021. Rönni oli silloin vielä alaikäinen.
Tampereen Tapparassa SM-liigaa pelaavaa Topi Rönniä, 19, syytetään raiskauksesta.
Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan, että Rönnin syyte on tullut vireille 11. heinäkuuta.
Rönni on asiassa ainut vastaaja eli syytetty. Asianomistajan henkilöllisyys on salassa pidettävää tietoa, koska kyse on seksuaalirikosasiasta.
Syytteeseen johtaneet tapahtumat sijoittuvat 5.6.2021, ja epäilty rikos on tapahtunut Helsingissä. Rönni oli tapahtuma-aikaan alaikäinen.
Helsingin käräjäoikeus ei toistaiseksi ole määrännyt käsittelypäivämäärää asialle.
Severi Lahtinen raiskasi nukkuvan uhrin festareiden jälkeen - tuomion yksityiskohdat julki
Tappara julkaisi eilen torstaina tiedotteen asiaan liittyen. Tiedotteessa mainitaan, että Rönni on itse kertonut rikosepäilystään seuralle, ja että hänet on tilapäisesti siirretty sivuun joukkueen toiminnasta.
– Olen saanut tänään haltuuni asiaan liittyvän haastehakemuksen. Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat olleet raskaita odottaessa asian etenemistä. Luotan siihen, että asiaan liittyvä tapahtumien kulku tulee selvitetyksi oikeudenkäynnin yhteydessä. Olen toistaiseksi poissa joukkueen toiminnasta ja keskityn asian käsittelyyn, Rönni kommentoi rikossyytettään.
Shokkikuvat! Näin poliisi otti Henna Kalinaisen kiinni
Tapparan mukaan he seuraavat asian etenemistä.
– Suhtaudumme rikosepäilyyn vakavasti, mutta odotamme oikeuskäsittelyä ja arvioimme pelaajan asemaa sen jälkeen. Tässä on kyse myös työoikeudesta, Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro mainitsee tiedotteessa.
