Kauramiljonääri J-P Kukkosen Netta-rakas teki "Milan Jaffit" - katso poliisin kuvat!

Netta Kukkosen ja katujengipomo Milan Jaffin rötöksessä on paljon yhtäläisyyksiä.
Seiska paljasti tänään, että kaurajuomalla multimiljonääriksi tullut Juha-Petteri Kukkosen tuore Netta-vaimo on saanut lukuisia tuomioita muun muassa varkauksista.
Netta narahti viimeisestä teostaan tammikuussa, vain pari viikkoa ennen kuin tapasi JP:n.
Netta-rakas on sarjavaras! Suomalaisen julkkismiljonäärin tuore vaimo paljastui rötösrouvaksi
Kiinnioton yhteydessä poliisi päätti tehdä kotietsinnän Netan asuntoon, koska heräsi epäilys, että hän on käynyt tavaratalossa useamminkin varkaissa. Poliisin epäilys osui oikeaan, sillä Netan kotoa löytyi paljon varastettua tavaraa.

Poliisi löysi Netan asunnosta muun muassa Stockmannilta loppuvuonna 2022 varastetun Moclerin untuvatakin. Nuhruinen takki ei ollut enää myyntikuntoinen.
Kyseisen merkin toppatakit tuntuvat olevan pitkäkyntisten suosiossa. Katujengipomo Milan Jaff nousi taannoin kohuotsikoihin, kun hän varasti Netan tavoin Moclerin untuvatakin Stokkalta. Jaffinkaan takkia ei saatu myyntikuntoisena takaisin, sillä se oli hikinen ja haisi partavedelle.

JP kertoi Me Naiset -haastattelussa, että kun hän tapasi Netan, niin valeaveriköllä ei ollut yhtään merkkivaatetta. Asian selittänee se, että poliisi takavarikoi Netan asunnosta runsaasti myös muita varastettuja brändituotteita vain paria viikkoa ennen ensikohtaamista.

Netan asunnosta löytyi muun muassa Moncler-merkkinen laukku. Poliisin matkaan lähti muun muassa Polon neule ja lasten Gant-merkkinen neulehaalari. Netan kotoa löytyi myös Stokkalta varastettu Artekin-jakkara.
Netta tuomittiin myös vuonna 2021 kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen. Hän oli K-kaupan kassana toimiessaan kavaltanut liikkeen kassakaapista rahaa.

Netta jäi itse teosta kiinni, kun kauppias asensi takahuoneeseen kamerat, jotka narauttivat kavaltajan. Seiskan tavoittama Netta tuumasi, ettei hänellä ole mitään kommentoitavaa, koska hän ei ole mitään rikoksia ikinä tehnytkään.