Julkkishovimestarille taas törkeä kavallustuomio – sai uuden työn viekkaudella: Ehdollista vankeutta ja isot korvaukset

Julkkishovimestarille taas törkeä kavallustuomio – sai uuden työn viekkaudella: Ehdollista vankeutta ja isot korvaukset

Tv:stä tuttu hovimestari on kavaltanut törkeästi rahaa jo kahdesta eri ravintolasta yli 70 000 euroa.

Mainos
Mainos päättyy

Hell’s Kitchen Suomi -sarjan hovimestarina tutuksi tullut Nina Koiranen, 51, on saanut Helsingin hovioikeudessa tuomion törkeästä kavalluksesta.

Lisäksi nainen on saanut puoli vuotta ehdollista vankeutta ja joutunut korvaamaan kavaltamansa rahat Sunset Poolbar Oy Altaalle yhteensä 20 628,45 euroa. Rikos tapahtui heinä- ja elokuussa vuonna 2016.

Koiranen itse vakuutti syyttömyyttään. Hänen mielestään kassavaje johtui inhimillisestä virheestä, sillä takana oli pitkiä työpäiviä ja työpaineita.

Hovioikeus ei tätä kuitenkaan uskonut. 

Mainos
Mainos päättyy

Vuosien oikeustaisto

Tuoreessa, 12.7.2023 Helsingin hovioikeuden antamassa tuomiossa todetaan, että Koirasen selvitys ravintolan puuttuvista rahoista on ollut epäjohdonmukainen, aukollinen ja epämääräinen sekä osin täysin irrelevantti.

Nina Koiranen, (toinen oik.) tuli julkisuuteen Hell's Kitchen Suomi -ohjelman hovimestarina.
Nina Koiranen, (toinen oik.) tuli julkisuuteen Hell's Kitchen Suomi -ohjelman hovimestarina.

Tapausta on puitu eri oikeusasteissa yli kuusi vuotta. Hovioikeus alensi Helsingin käräjäoikeuden antamaan ehdollista tuomiota kahdella kuukaudella, perustellen pitkää oikeusprosessia kohtuuttomana Koirasen näkökulmasta.

Muutoin hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan.

Jekutti uutta pomoaan

Kun Koiranen palkattiin keväällä 2016 Sunset Poolbar Oy Altaalle, puheeksi oli tullut hänen otsikoihin noussut rikossyyte.

Mainos
Mainos päättyy

Tämä selviää oikeudenkäyntipapereista.

Seiska oli jo vuonna 2014 uutisoinut Koiraseen liittyvästä poliisitutkinnasta, jossa hänen epäiltiin kavaltaneen hienostoravintola Groteskista yli 50 000 euroa.

Hell's Kitchen Suomi -ohjelman hovimestari oikeudessa: syyte 57 000 euron kavalluksesta - kuva!

Koiranen oli kuitenkin jekuttanut uutta pomoaan vakuuttamalla, etteivät uutisoinnit pidä paikkaansa. Tosiasiassa jo tuolloin hovimestarilla oli takanaan poliisikuulustelut sekä tieto tulevasta kavallussyytteestä ja oikeudenkäynnistä.

Koirasen pomo kuitenkin uskoi hänen vakuuttelunsa ja siksi Koiranen palkattiin Sunset Poolbar Oy:lle.

Uudessa työpaikassaan Nina syyllistyi lähes välittömästi uuteen, törkeään kavallukseen.

Samalla hänen aiempi törkeä kavallus -epäily on edennyt käräjäoikeuteen, jossa syytettä puitiin syksyllä 2016.

Mainos
Mainos päättyy

Outoja selityksiä

Kun Groteski-ravintolaan kohdistunutta törkeää kavallussyytettä käsiteltiin käräjäoikeudessa, Koiranen kiisti syyllisyytensä.

Todisteet kertoivat toista, eivätkä Koirasen puheet käräjillä olleet vedenpitäviä.

Näin Hell's Kitchen –ohjelman hovimestarin epäillään kavaltaneen rahaa huippuravintolalta!

Käräjillä kuultiin, kuinka hienostoravintolan muut työntekijät ihmettelivät Koirasen hulppeaa elämäntyyliä. Poliisitutkinnassa hovimestarin pankkitililtä löytyi isoja käteispanoja.

Oikeudessa Koiranen selitti talletusten johtuvan hänen saamastaan ennakkoperinnöstä sekä kalliin Chanel-laukun myymisestä. 

Todisteiden puuttuessa tuomari ei kuitenkaan uskonut syyttömyyttään vakuuttelevaa hovimestaria, vaan lätkäisi naiselle yli vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja lisäksi velvoitti hänet maksamaan takaisin kavaltamansa rahat, eli yli 50 000 euroa Groteski-ravintolalle.

Nina Koirasella on siis takanaan kaksi törkeää kavallustuomiota, joista hänelle on kertynyt maksettavaa kahdelle eri ravintolalle yhteensä yli 70 000 euroa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan