
Jare Tiihonen voitti käräjillä - nyt oikeuspiina jatkuu
Jare Tiihonen on ilmoittanut tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen.
Katso Jaren videohaastattelu käräjiltä:
Myös törkeästä petoksesta tuomittu ex-ystävä on tehnyt saman ilmoituksen.
Asia selviää Helsingin käräjäoikeudesta. Kun tyytymättömyydestä on ilmoitettu, siitä tulee tehdä virallinen valitus.
- Valitukset tulee tehdä 29.5. mennessä, Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan.
Cheekin ulosottorekisteri yllättää: Jätemaksut ulosotossa
Käräjäoikeus antoi petosjutussa tuomionsa 28. huhtikuuta.
Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Jare Tiihosen ex-ystävä tuomittiin 1 vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä petoksesta.
Jare muun muassa vaati ex-ystävältään 348 717 euron korvauksia, mutta käräjäoikeus määräsi maksettavaa alle kolmanneksen.
Jaren lisäksi myös toinen asianomistaja esitti korvausvaatimuksia ex-ystävälle 103 190 euroa.
Yhteensä rakennuttajamieheltä vaadittiin 451 907 euroa, mutta lopulta Jaren ex-ystävä joutui maksamaan Jarelle 107 189 euroa aiheuttamastaan taloudellisesta vahingosta, toinen asianomistaja sai korvauksia 31 718 euroa.
Näin ollen hurjat korvausvaatimukset sulivat peräti 300 000 eurolla.
Seiska selvitti ulosottoon ajautuneen Cheekin liiketoimia – ex-räppäri pyörittää useita firmoja
Jare vaati myös ex-ystävän korvaamaan 20 731 euron oikeudenkäyntikulut sekä asianosaiskuluja 25 816 euroa, mutta molempien vaatimusten kohdalla käräjäoikeus käytti punakynää ja hylkäsi kulukorvaukset kokonaan.
Näin ollen Jaren tappioksi koitui yhteensä 46 547 euron suuruiset oikeuskulut.
Myös ex-ystävä joutui maksamaan omat asianajokulunsa, jotka olivat yhteensä 13 299 euroa.
Jaren lisäksi myös toinen asianomistaja ja vastaajana ollut ex-ystävä ovat valittaneet koko tuomiosta, ainoastaan syyttäjä oli tyytyväinen käräjäoikeuden ratkaisuun.
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Jaren oikeussaaga jatkuu vielä pitkään. Mikäli valituslupa hovioikeudesta heltiää, jutun lainvoimaista ratkaisua saatetaan joutua odottamaan jopa vuoden.
Jare Tiihosella suolaiset oikeudenkäyntikulut – joutuikin itse maksumieheksi