IS: TIS-Mattu sai vankeustuomion

Mathilda Westerberg tuomittiin maksuvälinepetoksesta ehdolliseen vankeuteen.
Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Mathilda "Mattu" Westerberg, 27, on tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen maksuvälinepetoksesta.
Mattu sai tuomion Helsingin käräjäoikeudesta maanantaina (16.9.). Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Tuomioon johtaneet tapahtumat alkoivat vuoden 2020 keväällä, kun Mattu toimi muistisairaan asianomistajan henkilökohtaisena avustajana. Mattu oli käyttänyt kevään ja kesän aikana asianomistajan maksuvälinettä ilman hänen lupaansa ja nostanut kuukausien saatossa asianomistajan tililtä yhteensä 4810 euroa.

Mattu myönsi aiemmin syyttäjälle antamassaan vastauksessa rikosnimikkeen oikeaksi, mutta kiisti teonkuvauksen osittain. Kertomansa mukaan hänellä oli lupa käyttää asianomistajan maksuvälinettä. Tämän lisäksi hän väitti nostaneensa tililtä ainoastaan 3000 euroa.
Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Mattu on nauttinut asianomistajan suurta luottamusta.
- Varojen anastaminen henkilöltä, jonka hoivasta on itse vastuussa osoittaa häikäilemätöntä pyrkimystä saada rikollista hyötyä toisen kustannuksella. Lisäksi varat on nostettu usean kuukauden kuluessa, mikä osoittaa suunnitelmallisuutta ja että kyse ei ollut vain kertaluonteisesta arvostelukyvyn pettämisestä, päätöksessä todetaan.
Kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika päättyy 15.9.2026. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.