IS: Timo Kahilainen kärysi ratista: "Se oli typerää"

Timo Kahilainen kertoi IS:lle katuvansa tekojaan.
Ilta-Sanomien mukaan Kummeli-sketsiryhmästä tutuksi tullut näyttelijä ja muusikko Timo Kahilainen, 60, on kärähtänyt rattijuopumuksesta.
IS:n tietojen mukaan poliisi on pysäyttänyt Kahilaisen Kangasalalla 5. elokuuta. Lauantai-iltana mies oli puhaltanut alkometriin lukeman 0,25mg/l, joka vastaa hieman yli 0,5 promillen humalaa.
Rattijuopumuksen raja on 0,22 mg/l.
Näyttelijä sai rikoksesta 45 päiväsakot, jotka tekivät hänen tuloillaan 5 935 euroa.
Rattijuopumukseen syyllistynyt henkilö määrätään myös ajokieltoon, joka kestää vähintään kuukauden.
Feministipuolueen piiripomoa syytetään kunnianloukkauksesta – Petrus Pennanen vaatii rangaistusta
Kahilainen kertoi IS:lle, ettei hän aio valittaa tuomiostaan. Hän mainitsi katuvansa tekojaan.
Kahilaisen mukaan hän oli nauttinut pari lasillista viiniä, ja luuli olevansa vielä ajokunnossa. Hän oli lähtenyt ajamaan kohti keskustaa "yllättävän tilanteen vuoksi".
– Se oli typerää, koska ylipäänsä ei pitäisi yhtään laskelmoida, jos on tullut vähänkin otettua. Kuusikymppisen äijän maksakaan ei polta alkoholia samalla tavalla kuin nuorempana, Kahilainen totesi IS:lle.