Viikon kuninkaalliset: Letizian pettämiskohu paisuu

Hovi on toistaiseksi pysynyt vaitonaisena Letiziaan kohdistuneista lehtiväitteistä.
Espanjan kuningaspari Felipe ja Letizia viettitoukokuun lopulla 20-vuotishääpäiväänsä. Pariskunta julkaisi onnellisia kuvia perheestään, mutta iloa varjostivat ilkeät juorut kuningattaresta.
Kohu nosti päätään jo viime joulukuussa, kun Letizian siskon ex-puoliso Jamie Del Burgo väitti pettäneensä vaimoaan kuninkaallisen kälynsä kanssa. Hovi selvisi yllättävän vähin vaurioin lankomiehen väittämistä, mutta juuri ennen taannoista posliinihääpäivää El Nacional ilmoitti, ettei Jamie suinkaan ole ollut kuningattaren ainoa syrjähyppy. Rakastajia olisi ollut avioliiton aikana vähintään yhdeksän.
Lehden väitteet ovat hurjaa luettavaa. Niiden mukaan Felipen avioliitto on ollut jo kymmenen viime vuoden ajan kulissia, ja hallitsijaparin uskotaan asuneen erillään vuodesta 2013 lähtien. Ainoa syy liiton jatkumiselle ovat heidän tyttärensä, prinsessat Leonor ja Sofia, joiden täysi-ikäistymistä pariskunta odottaa. Perheen kuopus Sofia täyttää ensi keväänä 18 vuotta. Espanjalaismedian haastatteleman hoviasiantuntijan mukaan Felipen ja Letizian avioehdossa määrätään erotilanteessa alaikäisten lasten asuinpaikaksi kuninkaallinen palatsi.
Letiziaa kuvaillaan kylmänä ja laskelmoivana naisena, joka avioitui kruununprinssin kanssa rakkauden sijaan kunnianhimosta. Hänen appivanhempansa Juan Carlos ja Sofia vastustivat miniäänsä suhteen alusta lähtien, mutta joutuivat taipumaan poikansa tahtoon.
Hyvän energian tarpeessa
Tanskalaiskreivitär Alexandra on muuttanut toisen nimensä. Christina vaihtui Emiliah-nimeksi numerologikäynnin jälkeen. Uudessa nimessä on korkeampaa värähtelyä, minkä uskotaan parantavan elämänlaatua.

Chris valmistautuu muuttoon
Jälleen ruotsalaiset ovat saaneet vahvistuksen toiveelleen, että prinsessa Madeleine perheineen palaisi kotimaahan. Expressen uutisoi, että Chris O’Neill on rekisteröinyt talouskonsultointia tarjoavan yrityksensä Belgravia Advisors AB:n ruotsalaiseen yritysrekisteriin.

Moraalinen kannanotto
Brittikuningatar Camilla on ilmoittanut kirjeitse eläin-oikeusjärjestö PETA:lle lopettavansa turkistuotteiden ostamisen, BBC kertoo. Hän ei kuitenkaan paljasta, aikooko hän jatkossa esiintyä aiemmin hankkimissaan turkisvaatteissa.
