Uskoisitko? 105-vuotiaaksi eläneellä prinsessalla oli yllättävä ammatti

Toukokuussa päättyi merkittävä luku eurooppalaisten kuningashuoneiden historiaa, kun prinsessa Marianne zu Sayn-Wittgenstein-Sayn kuoli kotonaan Saksassa. Lempinimellään Manni tunnettu Saksan ja Itävallan aateliston jäsen on legendaarisen keisarinna Maria Teresian suora jälkeläinen.

Monacon kruunupäät olivat Mannin ystäviä. Arkistovideolla selvitetään ruhtinatar Charlenen vaikeita vuosia.

Maria Teresia hallitsi Euroopan suurimpiin lukeutunutta Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa 1700-luvulla. Vuosisatojen saatossa mahtivaltio kutistui Itävallaksi. Sukupuu oli siis jo syntyjään huomattavasti hienompi, kuin vaikkapa Ruotsin nykyisillä kuninkaallisilla.

Paronittareksi Itävallassa 1919 syntyneen Mannin nimi oli alunperin Maria Anna Mayr von Melnhof. Kreivittären ja paronin tytär eli onnellisen lapsuuden itävaltalaisessa barokkilinnassa ja kukaan ei osannut arvata, että osansa historiaan hän jättäisi yllättävällä tavalla ja kypsällä iällä.

Avioliitto kolmannessa valtakunnassa

Opiskellessaan toisen maailmansodan aikaan Münchenissä taidekoulussa, puuttui kohtalo peliin ja Manni tapasi rintamalta lomilla olleen prinssi Ludwig zu Sayn-Wittgenstein-Sayn eli Udin.

Pariskunta avioitui morsiamen kotilinnassa 1942, kun toinen maailmansota alkoi hiljalleen kääntyä natsi-Saksaa vastaan. Sulhanen oli häissään sonnustautunut sotilaspukuun, josta löytyi niin Saksan kotka kuin taistelukentillä kunnostautuneille luovutettu rautaristi.

Pariskunta oli tuolloin malliesimerkki kolmannen valtakunnan ihanneparista. Udin ja Mannin viidestä lapsesta ensimmäinen, prinsessa Yvonnesyntyi vain yhdeksän kuukautta häiden jälkeen.

Hitler pidätytti sukulaiset

Sota vei Mannilta paljon. Natsit olivat pidättäneet kaksi hänen setäänsä vallanpitäjien vastustamisesta ja toimittaneet heidät Dachaun keskitysleirille. Ruoka kävi lopulta vähiin, ja Manni kirnusi omin käsin voita henkensä pitimiksi. Myös aviomies katosi rintamalla.

Manni pysytteli sodan ajan lapsuuden maisemissaan ja se saattoikin pelastaa koko perheen: prinsessan avioliitossa saama linna tiluksineen joutui kovien taistelujen ja tuhojen kohteeksi läntisessä Saksassa. 

Onneksi kuitenkin tärkein säilyi. 

Myös sotavangiksi joutunut Udi pääsi lopulta vapaaksi ja kotiin. 

Manni ei epäröinyt puhua sota-ajan kauhuista. Vieraillessaan New Yorkissa 1950-luvulla hän joutui saksalaisen korostuksensa takia kaapatuksi, kun juutalainen taksikuski tunnisti aksentin ja kaipasi oikeutta tuhotulle perheelleen. 

Tapaaminen päättyi siten, että kuljettaja ja Manni muistelivat sodan kauhuja yhdessä. 

Prinsessan vetovoima oli omaa luokkaansa.

Selvisi ihmeen kaupalla

Vuonna 1946 Manni ja Udi jättivät kaksi silloista lastaan Itävaltaan ja lähtivät keskellä talvea katsomaan mitä sukutilasta oli jäljellä Bonnin lähellä Reininmaalla. 

Linnan tilukset osoittautuivat asuinkelvottomiksi. 

Paikallisen papin tarjoamassa asuintilassa parin hengen pelasti mukaan otettu matkakamiina. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita: sodanjälkeisenä talvena 1946 Reininmaa oli tuhottu liki maan tasalle ja moni saksalainen paleltui talvella kuoliaaksi.

Uskomaton onnenkantamoinen oli Mannin lumihangesta löytämät hiilikroketit kamiinaan.

– Ne olivat silloin kultaakin arvokkaammat.  Kun mieheni tuli kotiin ja näki, että meillä on jotain kamiinassa poltettavaa, tuntui joululta, Manni muisteli kohtalokasta talvea.

Muutaman hankalan vuoden ajan pariskunta eli viljelemällä vihanneksia ja kukkia, myyden ne paikallisella torilla. Hiljalleen elämä parani: Länsi-Saksassa alkoi talouskasvu, linnan tilukset korjattiin ja Manni alkoi taas tutustua paikallisiin piireihin diplomaateista julkkiksiin.

Oma ura ja juhlalegenda

Pariskunta sai kaikkiaan viisi lasta, viimeiset kaksi 1950-luvulla. Vuonna 1962 Manni oli jälleen tragedian äärellä: Udi kuoli rattijuopon yliajamana kotilinnan edustalla. 

Manni otti hoitaakseen perheen tilukset ja meni töihin: hänestä tuli valokuvaaja. Ammatin taustalla oli lapsuuden harrastus, jota Manni oli jatkunut omissa juhlissa, jotka vilisivät kuuluisuuksia.

Manni perusti oman kulttuuritapahtumansa, jonka yhteydessä pidetyt 100 hengen vip-kesälounaat olivat legendaarisia juhlia.

Lehtikomennuksillaan Manni ei kuitenkaan kertonut työnantajilleen tuntevansa entuudestaan maailman kuninkaalliset. Esimerkiksi Espanjan kuningas Juan Carlos oli pyörtyä nähdessään Mannin kuvaajien joukossa.

– Sofia, tule äkkiä katsomaan, Manni on täällä töissä, huvittuneen kuninkaan kerrottiin huutaneen Espanjan kuningattarelle kyseisenä päivänä.

Kaikkien lempivieras

Monacon prinsessa Caroline antoi Mannille valokuvaamisesta juontaneen lempinimen Mamarazza. Julkkiskuvattavia kertyikin valtavia määriä – Andy Warhol, Audrey Hepburn, kuningas Charles, Margaret Thatcher, Sean Connery, Salvador Dali ja monia muita. Ensimmäinen kuvakirja julkaistiin vuonna 2000, ja kustantajan suositteli Mannin ystävä, muotisuunnittelija Karl Lagerfeldt.

Eräs prinsessan ystävistä tiivisti menestyksen salaisuuden näin.

– Manni oli aina toivottu vieras, minne menikään. Hän ei välttämättä tiennyt valtavasti valokuvaamisesta, mutta osasi aina painaa nappia oikealla hetkellä ja taltioida uskomattomia hetkiä. Hän myös loi ympärilleen upean tunnelman, minne menikään, ystävä tiivistää.

Prinsessan elämän ehtoopuoli olikin oman työn arvostuksesta nauttimista. Tragedialta ei silti säästytty: menestystä varjosti vielä 1997 kolmannen lapsen, prinsessa Elisabethin kuolema vain 49-vuotiaana. Muut prinsessan neljä lasta ovat elossa ja reippaita eläkeläisiä.

– Äitini oli viimeiseen asti todella tarkka ulkoisesta olemuksestaan. Hän ei pukeutunut verkkareihin tai yöpaitaan edes, jos vieraita oli tarkoitus tulla saman vuorokauden aikana, Mannin nuorin lapsi, 71-vuotias prinssi Peter kuvailee.