Tätä mieltä prinssi William on The Crownista

Kuninkaalliset ovat vaienneet fiktiivisestä sarjasta, joka käsittelee heidän elämäänsä.
Netflixissä järisyttävään suosioon noussut The Crown -sarja kertoo brittikuninkaallisten historiaa kuningatar Elisabetin nuoruudesta tähän päivään asti. Fiktiivinen sarja on ottanut hahmonsa ja inspiraationsa tosielämästä, mutta sen antamat vaikutelmat ovat herättäneet närkästystä joissakin kuninkaallisten läheisissä.
Esimerkiksi prinsessa Catherinen eno Gary Goldsmith tilitti hiljattain siitä, kuinka uusimmalla kaudella Katen äitiä kuvataan. Sarja antaa Carolesta vaikutelman, jonka mukaan hän olisi jo tyttärensä yliopistoajoista pitäen juonitellut tätä prinssi Williamin suosioon.
Gary kuittasi podcastissa, ettei hänen siskonsa ole tosielämässä lainkaan tuollainen. Toisaalta samankaltaista tarinaa on vihjailtu jo viime vuonna julkaistussa kirjassa, jonka mukaan Carole olisi muun muassa vaikuttanut Katen yliopistovalintaan.
Sarjan tiimoilta on noussut esiin muitakin kysymyksiä ja ulostuloja. Esimerkiksi prinsessa Dianan poikaystävän Dodi Al Fayedin isän Mohamedin annettiin ymmärtää järjestäneen poikansa yhteen prinsessan kanssa.

Asia nousi esille ja kumottiin jo kertaalleen vuonna 1997. Diana ja Dodi kuolivat auto-onnettomuudessa seurusteltuaan vain viikkojen ajan.
Sarjaa on toistuvasti puolustettu painottamalla sen fiktiivisyyttä.
Vaikka kuninkaallisten lähipiireistä on supatettu medioille heidän tunteitaan sarjaan liittyen, ei suoria kommentteja olla saatu.
"Pyörittelee silmiään"
18. tammikuuta julkaistavassa kirjassa The Making of a King: King Charles III and the Modern Monarchy kirjailija Robert Hardman kertoo, että kuningas Charles ja prinssi William karttavat suosittua sarjaa.

Daily Mail paljastaa, että prinssiä lähellä oleva lähde kertoo Williamin olevan tietoinen sarjan mutkista.
Prinssi Harry raivostui ystävälleen - katkaisi välit hyväntekeväisyysreissun jälkeen
- Prinssi... pyörittelee silmiään, kun ihmiset sanovat, että "se on vain draamaa". Hän ei aio antaa sille suurempaa näkyvyyttä valittamalla. Hän ei pidä siitä, että hänet nähdään jatkuvasti valittajana, lähde toteaa.
Prinssi Harry puolestaan on paljastanut ottavan sarjan vastaan löysemmin rantein. Hän kommentoi James Cordenin talk show'ssa vuonna 2021 sarjan lähinnä antavan löyhän idean siitä, millaista elämä kuningasperheessä on.
- Koen oloni mukavammaksi the Crownin kanssa kuin sen, kun näen perheestäni, vaimostani tai itsestäni kirjoitettuja tarinoita. Se (sarja) on selkeästi fiktiota - ota se niin kuin tahdot, Harry kommentoi.
Harry on jo pitkään kamppaillut brittiläisiä medioita vastaan useista vääryyksistä, joita hän on katsonut kokeneensa.