Tällainen on kruununprinsessa Victorian pienin perheenjäsen - luksuskoira mukaan edustamaankin

Rio on ilahduttanut perheen elämää jo kolmen vuoden ajan.
Kuningasperheiden kaksijalkaisista jäsenistä kerrotaan luonnollisesti uutisissa paljon, ja heidän elämänsä julkiset puolet ovat monille varsin tuttuja. Harvemmin uutisiin päätyy kuitenkin pörröisemmät perheenjäsenet, kuten kruununprinsessa Victorian perheen pikkuruinen koira Rio.
Koko perheen rakastama cavapoo eli cavoodle Rio on kolmevuotias cavalier kingcharlesinspanielin ja villakoiran risteytys. Hilpeää hurmurikoiraa eivät paina kuninkaalliset vastuut ja huolet, mutta hänen saadaan silti nähdä elävän kuninkaallisen koiran elämää kotonaan Hagassa.
Oho! Prinsessa Estelle, 11, pukeutui trendiasuun
Prinsessan ilmoitettuaan nelijalkaisesta perheenlisäyksestään, kommentoi Ruotsin Kennelliiton Hans Rosenberg kyseessä olevan hyvin suosittu rotu. Cavoodleista sai vuonna 2020 maksaa lähes 4000 euroa, mikä oli yli kaksi kertaa monia muita rotukoiria enemmän.
Koiramaailma.fi-sivuston mukaan cavoodle on niin sanottu "design-koira", eli se ei ole Suomen Kennelliiton hyväksymä virallinen koirarotu. Suomessa ei julkaisun mukaan ole vastuullisia rodun kasvattajia.

Toisinaan Rio pääsee mukaan myös edustuskeikoille. Esimerkiksi tänä vuonna se nähtiin Victorian mukana Tivedenin kansallispuistossa. Metsässä Rio sai purkaa energiaansa juoksennellen ketterästi läpi tiheän metsän ja kivikkoisen maaston.
Mukana ollut tv-tähti Anders Pihlbald sai metsäretkellä huomata Rion hyötyvän pienestä koostaan; kun maasto osoittautui liian haastavaksi pienelle koiralle, nappasi prinsessa hänet syliinsä ja auttoi sitä matkalla eteenpäin.
Kruununprinsessa Victoria säväytti samettiunelmassa - kuvat
Anders paljasti Svensk Damtidningille Victorian rakastavan koiraansa syvästi, ja koiran olevan oikein hauska kaveri.
- Se on erittäin hauska koira, täytyy sanoa. En ole koskaan kuullut sen haukkuvan, Anders kertoi Riosta.

- Kruununprinsessa sanoi Tivedenissä, että siellä sai välillä lähes kiipeillä, ja että oli hyvä että koira on pieni, jolloin sen voi vain kantaa vaikeiden paikkojen yli, hän jatkoi kertomustaan.
Rio oli paikalla myös tänä syksynä, kun osa Ruotsin kuningasperheestä vastaanotti maailmanmestaruuskisoissa pronssia voittaneen jalkapallomaajoukkueen kuninkaanlinnassa.
