Ruhtinatar Charlenen ja Albertin joulu pursusi yltäkylläisyyttä – kuvat

Ruhtinas Albert kätteli joulupukkia ja Monacon palatsi näytti tavarapaljoudessaan kuin Tuurin kyläkaupalta konsanaan.
Monacon ruhtinasperheen joulu oli täynnä kultaa ja kimallusta.
Ennen joulua palatsi julkaisi perinteisen joulupotretin, joka oli suorastaan poikkeuksellinen.
Ruhtinatar Charlenen upea ja näyttävä puku erottui edukseen perhekuvassa, jossa koko ruhtinasperhe poseeraa lämminhenkisenä yhdessä. Jacques nojaa vasten äitiään ja sisko Gabriella puolestaan istuu isänsä ruhtinas Albertin käsi olkapäällään.
Näyttävä kuva oli esimakua hilpeästä joulutapahtumasta.
Joulun alla pukki saapui palatsiin, jonka pihaa koristi jättimäinen kuusi. Laitamille oli koottu pöytiä ja lahjoja, ja palatsin piha tursusi yltäkylläisyyttä kuin Tuurin kyläkauppa konsanaan.

Juhlapyhät käynnistyivät palatsissa mukavasti, kun Albert ja Charlene tervehtivät joulupukkia pihalla pidetyssä perinteisessä lasten joulujuhlassa.

Sitten ruhtinaspari jakoi lahjoja lapsille, joita kerrottiin tulleen paikalle jopa 680. Mukana tapahtumassa olivat lisäksi prinsessa Stephanien lapset Camille Gottlieb ja Louis Ducruet. Lahjat jaettiin joulupukin valvovan silmän alla.

Samalla lapset pääsivät jutustelemaan Charlenelle ja Albertille.