Ruhtinatar Charlene juhli formulatähden kanssa – ja missä asussa!

Ruhtinaskunnassa oli aihetta riemuun, kun Charles Leclerc nappasi voiton.
Monacossa iloittiin eilen (26.5.) kun F1-tähti Charles Leclerc nappasi voiton Monacon GP:ssä.
Kotikisat voittanut monacolainen illasti myöhemmin samana päivänä ruhtinasparin Albertin ja Charlenen kanssa.
Illalliselle Charles otti mukaansa myös kumppaninsa Alexandra Saint Mleux'n. Charles erosi vuonna 2022 tyttöystävästään Charlotte Sinestä.
Ensimmäistä kertaa Charles yhdistettiin uuteen tyttöystäväänsä Alexandraan jo yli vuosi sitten keväällä, mutta vasta hiljattain formulatähti kertoi virallisesti seurustelusuhteestaan julkisuuteen.

Ruhtinas Albert oli sonnustautunut juhlaillalliselle pukuun, jonka värikäs punainen rusetti kaappaa huomiota. Kuitenkin illan näyttävin asu oli ruhtinatar Charlenella, joka oli pukeutunut kerrassaan sokaisevaan kokonaisuuteen.

Charlenen punainen iltapuku leikkaantuu kuin kahtia rintamuksen kohdalta ja jatkuu siitä säihkyvänä olkaimiin.
