Ruhtinatar Charlene edusti taas surullisena, edes jättikakku ei hymyilytä - kuvat

Ruhtinas Albertin syntymäpäivää juhlittiin näyttävästi.
Monacon ruhtinas Albert täytti keskiviikkona (14.3.) 66 vuotta, ja juhlia vietettiin monacolaisittain kuluja säästelemättä. Mukan juhlistuksissa olivat myös ruhtinatar Charlene, 46, sekä parin 9-vuotiaat kaksoset Gabriella ja Jacques.
Arkistovideo ruhtinatar Charlenen vaikeista ajoista:
Juhlatunnelmia jaettiin Monacon ruhtinasperheen virallisella Instagram-tilillä. Kuvissa näkyy koko perhe vilkuttelemassa ruhtinasta kunnioittamaan tulleelle väelle sekä yhteiskuva koko juhlaseurueesta, johon kuului muitakin perheenjäseniä.
Instagramiin jaettiin myös video, jossa kuvattiin väkijoukkoa ja ilontäyteisiä juhlatunnelmia. Isossa osassa oli myös järisyttävän suuri täytekakku, joka Albertin kunniaksi oli leivottu. Korkeudellaan parin lapset varjoonsa jättävään kakkuun oli kirjailtu onnitteluteksti vuosia täyttävälle ruhtinaalle.
Lähes kaikki kuvissa ja videoilla näkyvät ihmiset suorastaan säteilevät riemua. Huomio kiinnittyy kuitenkin Charleneen, joka ilontäyteisestä päivästä ja jopa ökykakusta huolimatta näyttää monessa kuvassa surulliselta ja uupuneelta.
Monacon Charlene juhlii syntymäpäiväänsä skandaalin keskellä
Ruhtinasperheen Instagramiin jaettuihin kuviin valitaan luonnollisesti usein sellaisia yksilöitä, joissa koko perhe näyttää onnelliselta. Tällä hetkellä mukaan otettiin myös kuva, jossa muun perheen kanssa parvekkeelta kansalaisille vilkuttava Charlenen ilme on kerrassaan murheellisen näköinen.
PR-tiimillä töitä
Albertilla ja Charlenella on vuosien saatossa uutisoitu olleen lukuisia ongelmia, joita sitten on PR-tiimin voimin pyritty pitämään piilossa. Parin uskotaan asuvan erillään ja elävän erillisiä elämiä, ja palaamaan yhteen vain edustustarkoituksessa.
Helmikuussa Albertin entisen kirjanpitäjän Claude Palmeron muistikirjat paljastuivat medialle, ja ruhtinas joutui sisältöjen vuoksi melkoiseen liriin.
Ruhtinas Albertin salaisuudet vuotivat – poliisien lahjontaa ja holtitonta törsäilyä
Lehdissä paljastettiin Albertilla olleen esimerkiksi lähes 600 000 euron vuosittainen rahasto "salaisiin tehtäviin" sekä erillinen tili, jolle siirrettiin rahaa ruhtinaan rakastajattaria ja näiden lapsia varten.
Toisaalta myös luksusvaatteita ja hulppeaa elämää suosiva Charlene sai noottia Claudelta, joka kuvaili ruhtinattaren törsäystä vaaralliseksi ja hulluksi. Vuonna 2019 paljastui Charlenen käyttäneen ruhtinaan varoja kahdeksan vuoden aikana 15 miljoonaa euroa.
Toisaalta Jacquesille ja Gabriellalle palkattiin lastenhoitajaksi laittomia maahanmuuttajia, joiden päiväpalkka oli alle sata euroa. Monacossa minimipalkka on reilun 11 euron luokkaa ennen veroja.

Seiska on nyt myös WhatsAppissa! Ota kanava seurantaan täältä.