Prinsessa Dianan lapsuudenkodin uudet asukkaat - fanit aivan pähkinöinä tulokkaista

Spencerin jaarli antaa kuvaa perheen edelleen asuttaman kartanon eläinväkeä.
Vuonna 1997 kuolleen prinsessa Dianan veli Charles Spencer on saanut Di-fanit hullaantumaan Althorp Housen eläinväkeä esittelevillä valokuvillaan. Tuoreimmat tulokkaat ovat pöllönpoikaset ja koiranpentu.
Diana ja Spencerin nykyinen jaarli Charles muuttivat pikkulapsina Althorpiin.
Charles-veli pitää yhä yllä perhetilaa luonnonkauneudestaan kulttuurihistoriastaan kuuluisassa Northamptonshiressa. Hän ja palkolliset julkaisivat juuri kaksi uutta superhellyttävää kuvaa tiluksilta.
Ensimmäinen kuva on Instagramista Charles-jaarlin omalta tililtä löytyvä uusi koira. Kyseessä on jo hyvän aikaa luovutusiän ohittanut pentu, joka poseeraa leudossa kevätpäivässä Althorp Housen yhdellä takaovella. Pentu istuu sisällä ja katselee ulos, jossa maa on vielä paljas, mutta seinänvieruksen pensaskasvusto on jo hyvässä lehdessä.
Koira on punakeltainen labradorinnoutaja, ja sen ilme on mitä brittiläisimmän tyyni ja arvokas.
Tilin seuraajat ihastelevat kilvan vappuaattona julkaistun kuvan hauvaa. Sen herttaisuutta ylistetetään, mutta myös pennun tyylikkyys ja rodunmukainen kauneus keräävät kehuja. Valitettavasti Charles ei ole vastannut kysymykseen pennun nimestä.
Kolmisen viikkoa aikaisemmin Charles julkaisi videon tulokkaan koko pentueesta, jossa vielä vauvamaiset labradorinpennut kisaavat kuvaajan huomiosta ja roikkuvat naskalihampaillaan tämän arvattavasti kalliin puseron hihassa.
Kosolti villieläimiä
Charlesin itsensä lisäksi hänen palkollisensa julkaisevat kuvia. Kauniin kartanon mailla asustaa lemmikkien lisäksi kosolti villieläimiä, ja tilan luonnonsuojelupäällikkö Adey Greeno on Hellon mukaan ikuistanut pöllönpoikasen.
One of our Althorp 'Barnies' brooding her almost bald chicks yesterday. One egg can still be seen unhatched. There's a nice mouse in the "larder" under her tail feathers.
— Adey A (@AdeysAlthorp) May 1, 2024
[email protected]
Photo. @Payne1pro pic.twitter.com/DgzowA0esN
X:ssä julkaistussa kuvassa kameraa kohti siristelevä pöllövanhempi hautoo kahta höyhenistöstään näkyvää pikkutipua. Lisäksi näkösällä on ainakin yksi vielä kuoriutumaton tulokas.
Kunnostusprojekti
Hello! kertoo jutussaan Spencerin nykyisen eli yhdeksännen jaarlin aloittaneen tilusten kunnostamisen heti tittelin isältään perittyään. Hän on painottanut remontointiakin enemmän luonnon säilyttämistä ja hoitamista historiallisen kartanon mailla.
Sisko Diana on haudattu saareen keskelle tiluksille rakennettua soikeaa ja suurta lampea. Prinsessa olisi halunnut muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa, mutta sitä hänelle ei sallittu turvallisuussyistä.
Charles on julkaissut vajaat kaksi viikkoa sitten videon hanhien "suurenmoisen ihastuttavan äänekkäästä ylilennosta" pyhäaamuna. Video antaa käsityksen Althorp Housen kauniista maisemista ja lumoavasta tunnelmasta.