Paljastus! Yrmy-Chris ei syntynytkään Christopherina

Ruotsin prinsessa Madeleinen puoliso Chris O'Neill sai eri nimen kuin minkä hänen äitinsä olisi halunnut.
Prinsessa Madeleine ja puolisonsa, liikemies Chris O'Neill avioituivat vuonna 2013. Chris kieltäytyi tuolloin prinssin tittelistä, jonka hän olisi saanut avioitumisen myötä. Bisneksissään menestynyt Chris ei halunnut osaksi kuninkaallista instituutiota.
Video: Kruununprinsessa Victoria ja puolisonsa prinssi Daniel vierailivat Loviisassa syyskuussa:
- En ole syntynyt kuninkaalliseen perheeseen. Nimeni on Christopher O’Neill, isäni oli Paul O’Neill. Hän oli perheenisä, jolla oli oma identiteetti, hän teki kovasti töitä ja menestyi sillä hyvin, Chris linjasi King Magazinet -lehdelle vuonna 2018.
Chris on saanut "yrmy"-lisänimen siitä, että hän on usein edustanut naama näkkärillä eli happamana kuninkaallisissa edustustehtävissä.
Jos Chrisin äiti Eva O'Neill olisi saanut pitää tahtonsa, kutsuttaisiin Chrisiä nyt aivan toisella nimellä.
Chris on paljastanut, että hänen äitinsä oli päättänyt, että pojasta tulisi Nicolas. Eva oli päättänyt nimen kertomatta siitä alkuun Paul-miehelleen. Kun Paul sai tietää Evan nimisuunnitelmasta, hän jyräsi sen omalla ehdotuksellaan.
- Kun tulin maailmaan, isä oli sielä mukana illalla. Sitten hänen täytyi lähteä. Hän tuli seuraavana päivänä takaisin. Silloin äitini Eva sanoi, että minusta tulisi Nicolas, että se oli nimi, jota hän oli miettinyt. Siihen isäni totesi: "Unohda se, hän on Christopher" Ja niin minusta tuli Christopher, Chris on kertonut.

Omalle pojalle mummon suosikkinimi
Madeleinella ja Chrisillä on kolme lasta. Keskimmäinen on ainoa poika ja hänen nimensä on Nicolas. Chris on kertoi poikansa nimen taustat Expressen-lehdelle pojan ristiäisten aikoihin.
Prinsessa Madeleine seuraa Instagramissa vain yhtätoista tiliä – pettäjä-Jonas ei päässyt listalle

Pojan koko nimi on Nicolas Paul Gustaf.
- Paul edesmenneen isäni mukaan ja Gustafin ymmärtävät kaikki (Madeleinen isän, kuningas Kaarle Kustaan toinen nimi). Madeleine mietti Nicolas-nimeä alusta saakka ja se sopi minulle hyvin, Chris summasi.
Chrisin äiti lienee ikionnellinen siitä, että hänen suosikkinimensä meni lopulta pojanpojalle.