Näin prinssi Williamin ex-rakkaille tapahtui myöhemmin - Seiska selvitti

Prinssi on hyvissä väleissä usean entisen heilansa kanssa.
Prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen suhde ei alkanut kohuitta. On-off-säätöjen lisäksi pari joutui tukalaan tilanteeseen yliopistobileissä, kun Williamin entinen rakas Carley Massy-Birch paljasti heidän suhteensa salakavalasti 2000-luvun alussa.
William tapaili Carley'a kepeissä tunnelmissa noin puolen vuoden ajan, mutta päätyi lopulta deittailemaan Katea.
Carleyn kerrottiin olleen Katen ja Williamin kanssa samassa porukassa, jossa pelattiin Never have I ever -juomapeliä. Pelissä yksi pelaaja kertoo jotakin, mitä ei ole koskaan tehnyt, ja kaikki asian tehneet joutuvat ottamaan huikan juomastaan. Usein pelin aiheuttamat paljastukset ovat seksuaalissävytteisiä tai dramaattisia.
Yllättävä kunnia prinssi Williamille ja prinsessa Catherinelle - löivät laudalta jopa Beckhamit
Kate ja William eivät olleet tuolloin vielä julkistaneet suhdettaan. Carley päätti ottaa ohjat käsiinsä, ja esitti omalla pelivuorollaan väitteen, "en ole koskaan seurustellut kahden tässä huoneessa olevan ihmisen kanssa." Williamin ja Katen kerrotaan kimpaantuneen tempusta, mutta joidenkin raporttien mukaan välit korjaantuivat myöhemmin.
Carley katosi julkisuudesta kokonaan yliopisto-opiskelujensa jälkeen. Seiskan selvityksen mukaan hän työskenteli vuosia perheensä mittatilauspukuyrityksessä. Hän on mennyt naimisiin ja käyttää nyt sukunimeä Franke, ja hänellä on pieni poika. Carley asuu yhä synnyinseudullaan Englannin Devonissa.

Jotkut rakkaudentäyteisen prinssin ex-rakkaista ovat pysyneet hovin lähipiirissä, ja heidät on nähty myös joissakin kuninkaallisissa häissä. Esimerkiksi Williamin ensirakkautena pidetty Rose Farquhar jatkoi elämäänsä muusikkona, ja prinssi oli vieraana hänen häissään vuonna 2022.
Rose nähtiin kilpailijana vuoden 2016 The Voice UK'ssa, jossa hän ei edennyt alkukarsintoja pidemmälle.

Williamin ja Davina Duckworth Chadin huhuttiin deittailleen hetkellisesti vuonna 1999. Pari kävi yhdessä risteilyllä, jota kuvailtiin rakkauden laivaksi. Davina ja William ovat pikkuserkuksia, joten deittailuhuhut ovat onneksi kuihtuneet kasaan jo viime vuosituhannella.
Davina on nykyään naimisissa ja äiti kaksosille. William ja prinssi Harry olivat vieraina hänen häissään.
Prinssi William, prinsessa Catherine ja lapset saivat kotiinsa kutsumattoman vieraan

Jotkut Williamin ex-heiloista aiheuttivat Katelle mustasukkaisuuden tunteita seurustelun alkuaikoina. Sosiaalisena nuorukaisena William pysyi monen exänsä kanssa väleissä. William yhdistettiin esimerkiksi lapsuudenystäväänsä Arabella Musgraveen vuonna 2001. Muotijätti Guccilla työskentelevä Arabella avioitui vuonna 2014.
Samoin Jessica "Jecca" Craigin väitetään aiheuttaneen Katessa epävarmuutta, mutta pari on löytänyt yhteisen sävelen kummankin naisen kanssa, ja heidän kerrotaan olleen heidän häävieraidensa joukossa.

DailyMailin mukaan prinssi tapasi Isabella Anstruther-Gough-Calthorpen ollessaan Katen kanssa "tauolla" ja viettäessään kesää poikaporukalla Kreikassa. Haluttu kaunotar sai Williamin päästään pyörälle, mutta prinssi joutui pian hyväksymään, ettei Isabella ottaisi häntä loppuelämäkseen.
William palasi häntä koipien välissä Katen luokse. Katen kerrotaan ottaneen hänet takaisin sillä ehdolla, ettei hän puhuisi Isabellalle.
Samaisena kesänä William kävi lomalla myös perijätär Anna Sloanin kanssa. Annankin väitetään aiheuttaneen Katessa katkeruutta, mutta mustasukkaisuudesta on päästy eroon parin kasvettua aikuiseen ikään ja avioiduttua.