
Monacon ruhtinashuoneen kaksoset Jacques ja Gabriella hurmasivat juhla-asuissaan - kuin miniversiot vanhemmistaan!
Monacon ruhtinaan perhe nähtiin pitkästä aikaa yhdessä julkisuudessa.
Monacon ruhtinas Albert, vaimonsa ruhtinatar Charlene ja pariskunnan 8-vuotiaat lapset, prinssi Jacques ja prinsessa Gabriella juhlistivat Monacon kansallispäivää perinteisin menoin.
Koko perhe vilkutteli kansalaisille palatsin parvekkeelta.

Lapset oli puettu kuin miniversioiksi vanhemmistaan. Gabriellan yllä oli tummansininen villakangastakki ja hänellä oli päässään samaa sävyä oleva päähine. Äiti-Charlenen asu oli hyvin samankaltainen, vain väri oli kirkkaanpunainen.

Jacques juhli isänsä lailla krumeluurein koristellussa sotilasasussa päähinettä myöten.
Monacon ruhtinasparin aviokohu: Charlenelta erikoinen ele Albertille – paljonkertovat kuvat!
Perhe nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä pitkiin aikoihin. Viimeksi heidän yhteiskuviaan nähtiin Charlenen Instagram-tilillä alkusyksystä. Charlene kuitenkin posti Instagram-tilinsä syyskuussa. Hän on perustellut tilinsä sulkemista sillä, ettei hän halua tuoda kovaa vauhtia kasvavia lapsiaan liialti julkisuuteen.

Ruhtinasperheen kaksoset aloittivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa opiskelut erillään toisistaan. Tähän saakka sisko ja veli ovat käyneet samaa luokkaa, mutta jatkossa he opiskelevat eri luokilla.
Mitä tapahtui ruhtinatar Charlenen tyylille?