Meghan Markle paljastaa hetken, joka muutti kaiken

Meghanin matka kuninkaallisessa perheessä on ollut värikäs.
Meghan Markle avioitui prinssi Harryn kanssa vuonna 2018. Samalla hän liittyi virallisesti osaksi kuninkaallista perhettä. Valitettavasti herttuattaren osa ei osoittautunutkaan niin auvoisaksi, kuin Meghan ehkä luuli.
Heti suhteen paljastuttua Meghaniin kohdistui valtava kiinnostus. Media seurasi näyttelijättären jokaista liikettä, eikä yksikään etikettivirhe jäänyt huomaamatta tarkalta ja brutaalilta brittilehdistöltä. Meghan huomasi, että hänen tekemisillään oli myös yllättäviä seurauksia.

Meghan muistelee erästä tällaista hetkeä The New York Times -lehdelle. Hän liikkui julkisesti Harryn kanssa kantaen mukanaan skottimerkki Strathberryn laukkua. Malli myytiin loppuun minuuteissa.
– Se muutti täysin tapani pukeutua, Meghan toteaa lehdelle.
Meghan kertoo, että tapahtumaketju sai hänet pohtimaan tarkemmin, millaisia merkkejä hän haluaa tukea.

– Tietäessäni minuun kohdistuvan kansainvälistä mielenkiintoa tuen suunnittelijoita, joihin minulla on hyvä suhde sekä sellaisia vähemmän tunnettuja merkkejä, jotka eivät muuten saa ansaitsemaansa huomiota, hän selittää.
Meghan onkin valinnut esimerkiksi ulkomaanvierailuillaan ylleen usein paikallisten suunnittelijoiden tuotoksia. Runsaasta kritiikistä huolimatta Meghan pyrkii siis käyttämään asemaansa myös hyvään.