Märtha Louisen shamaanirakkaan siskon Tiktok täynnä erikoisia väitteitä

Demetria vannoo videoissaan vanhanaikaisten arvojen nimeen.
Norjalaislehti Se og Hør uutisoi hiljattain, että prinsessa Märtha Louisen shamaanirakas Durek Verrettin sisko Demetria vaikuttaa Tiktokissa. Hätkähdyttävän nuorekkaalla, 60-vuotiaalla Demetrialla on valtava määrä seuraajia, ja hänen videoitaan katsellaan miljoonia kertoja.
Demetrian videoiden tarkkaa kohdeyleisöä on vaikeaa arvioida, mutta videot voivat kuitenkin jakaa mielipiteitä. Moni hänen Tiktokissa esittämä mielipiteensä on nykystandardeilla varsin konservatiivinen.
Eräässä Demetrian suosituimmassa videossa hän esittää ensin pätkän psykologi Jordan Petersonin puheenvuorossa, jossa hän toteaa irtosuhteita harrastavien naisten olevan "viallisia". Demetria jatkaa videon perään kertomalla oman mielipiteensä.
Demetrian mukaan miehet kyllä tietävät, mitä saavat ja eivät saa tehdä tässä maailmassa, mutta naisilla saattaa olla asiassa kehitettävää.
Tältä näyttää prinsessa Märtha Louisen shamaanirakkaan sisko - ikää lähes mahdoton uskoa
- Moderni agenda kertoo, että meidän tulisi tehdä mitä ikinä haluamme. Mutta kuvittele, jos miehilläkin olisi agenda, joka sanoisi, että heidän tulisi tehdä kaikki, mitä he haluavat tehdä, välittämättä seurauksista. Kuvittele, miltä se näyttäisi, hän kehottaa seuraajiaan.
Demetria lisää, että "kevytkenkäisen" käytöksen seuraukset ymmärtää vasta vanhempana. Nuorena ihminen on hormonien vallassa, mutta vanhempana näin ei enää ole. Hormonaalinen "kuume" on hänen mukaansa haitallista aivoille, ja vie ihmisen tilanteeseen, josta hänen on lopulta parannuttava.
Prinsessa Märtha Louisen shamaanirakas kritiikkivyöryn keskiössä: ”Vahingollista lapsille”
Nuoruuden hurjastelut voivat Demetrian mukaan vaikuttaa myös avioliittoon ja lasten kasvatukseen.
- Uskotko, että kevytkenkäisyys, jota koit nuoruudessasi, tai missä vaiheessa hyvänsä, tuo sinulle jotain hyvää? Päin vastoin, se tuo sydänsuruja, ja ennen kaikkea estää sinua kokemasta ihastusta. Ja se on hyvin tärkeää - seksin on merkittävä jotain, sen on oltava jotakin, joka räjäyttää tajuntasi, hän jatkaa.
Demetrian mielestä paitsi seksin, myös miesten merkitys vähenee naisen elämässä, jos hän harrastaa irtosuhteita.
Muissa videoissa yhdistyy samanlaiset näkemykset, joissa naisia kehotetaan konservatiivisuuteen ja vanhanaikaisiin käyttäytymismalleihin. Miesten arvoa ja oikeuksia sen sijaan korostetaan.
Tiktok-profiilissaan Demetria kertoo olevansa miestenoikeusaktivisti sekä antifeministi. Vaikka hän ei sanoillaan suoraan kerro naisten olevan miehiä heikompia, yhdistyy hänen videoidensa sanomissa se, että naisista on vuosien saatossa tullut kiittämättömiä ja haluttomia tyydyttämään miestensä tarpeita.
Moderniksi koettujen näkemysten ja uskomusten karttaminen vaikuttaa siis kulkevan suvussa. Durek itse on kertonut olevansa shamaani, ja esimerkiksi hänen lapsenkasvatusmetodinsa ovat viime aikoina saaneet osakseen melkoisen kritiikkivyöryn.