Kuningatar Margareetan oudot puuhat puhuttavat: ”Hän on kuin Barbie”

Kuningatar Margareetan oudot puuhat puhuttavat: ”Hän on kuin Barbie”

Amerikkalaislehdessä hämmästellään Tanskan hallitsijan Margareetan kädentaitoja.

Mainos
Mainos päättyy

Tanskan kuningatar Margareeta, 83, on antanut harvinaisen henkilöhaastattelun amerikkalaiselle The New York Times -lehdelle. Juttu keskittyy hänen taiteellisiin lahjoihinsa.

Margareeta oli jo lapsena kiinnostunut taiteista. Parikymppisenä piirtäminen jäi vuosien tauolle. Hän opiskeli tutkinnon esihistoriallisesta arkeologiasta arvostetussa Cambridgen yliopistossa ja lisäksi opiskeli Pariisissa, Lontoossa ja Aarhusissa.

Kun Margareeta 30-vuotiaana luki Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogian, innostui hän jälleen taiteen luomisesta.

Sittemmin Margareetan maalauksia on nähty museoissa, kuvituksia kirjojen sivuilla ja puvustuksia balettituotannoissa.

Mainos
Mainos päättyy

Hallitsijan viimeisimpiä töitä on Netflixissä nähtävä elokuvasovitus Karen Blixenin sadusta Ehrengard, johon hän suunnitteli 51 rooliasua.

– Se oli hauska työ. Toivon, että Blixen-fanit hyväksyvät tyylin, jolla teimme sen, Margareeta sanoo.

Töissään ja pukeutumisessaan Margareeta käyttää voimakkaita värejä. – Haaveilen aina väreistä, kaikissa sävyissä.
Töissään ja pukeutumisessaan Margareeta käyttää voimakkaita värejä. – Haaveilen aina väreistä, kaikissa sävyissä.

Taksikuski ihmeissään! Marko Björsin seuralainen halusi keskellä yötä kyydin Tanskan kuningattaren luo

”Moni on hämmästynyt”

Margareeta luonnostelee ja luo taidetta Ranskan-linnassaan sekä Amalienborgin ja Fredensborgin palatsien työhuoneissa.

Avustajansa mukaan kuningatar ei pysty lopettamaan luovaa työtä, vaikka hallitsijan velvoitteet ovat aikaavieviä.

Mainos
Mainos päättyy

– Minusta tuntuu, että monet ovat hämmästyneitä siitä, että yritän tehdä kahta työtä samanaikaisesti. Mutta se toimii. Teen luovia töitä, kun aikaa on, ja yleensä löydän niille aikaa, kuningatar kertoo.

Amerikkalaislehdessä hämmästellään Tanskan hallitsijan Margareetan kädentaitoja.
Amerikkalaislehdessä hämmästellään Tanskan hallitsijan Margareetan kädentaitoja.

Norjan ja Tanskan hallitsijoiden terveysongelmat: Margareeta ja Harald nauravat vaivoilleen

Käsitöitä sukulaisille

1980-luvulla Margareeta kävi viikoittaisilla maalaustunneilla. Hän keskittyi enimmäkseen maisemien maalaamiseen vesi- ja akryyliväreillä.

Seuraavalla vuosikymmenellä kuningatar innostui askartelusta. Hän leikkasi sisustuslehdistä ja huutokauppatalon luetteloista paperisuikaleita esineiden koristeluun.

– Kutsuin sitä leikkaamiseksi ja liimaamiseksi. En tiennyt, että sille on fiksumpikin nimi decoupage, Margareeta muistaa.

Mainos
Mainos päättyy

Decoupage-töiden lisäksi kuningattaren perheenjäsenet ovat tottuneet saamaan lahjaksi kanavakirjontatöitä, joiden tekemisen Margareeta oppi jo pikkutyttönä.

Kuningattaren kanssa työskennellyt lauluntekijä Nanna Fabricius uskoo, että nimenomaan kädentaidot ovat syy, miksi Margareeta on niin pidetty kansan keskuudessa.

– Hän tekee asioita. Emme ole yllättyneitä, että hallitsija teki Netflix-elokuvan. Hän on kuin Barbie, joka haluaa tehdä kaikkea.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan