Kuningatar Camillalta tiukka ukaasi kuningas Charlesille

Kuningas Charles menee tällä viikolla sairaalaan operaatioon.
Kuningatar Camilla, 76, on kehottanut kuningas Charlesia, 75, hölläämään työtahtia, The Sun uutisoi.
Puolison kehotus jättää töitä vähemmälle tuli juuri ennen kuin Charlesin on tarkoitus mennä suunniteltuun sairaalaoperaatioon. Charles potee eturauhasen liikakasvua.
Iäkkäämpien miesten keskuudessa yleinen vaiva on kuninkaan tapauksessa hyvälaatuinen.
Prinsessa Dianan veljeltä traaginen ulostulo
Buckinghamin palatsi tiedotti viime viikon keskiviikkona, että kuningasta hoidetaan tällä viikolla sairaalassa. Tarkempaa päivämäärää operaatiolle ei annettu.
Kuningatar Camilla kertoi viikonloppuna työkomennuksellaan kuninkaan voinnista huolestuneille kansalaisille, että Charles voi hyvin.
Omistautuu työlleen
Camilla lienee toppuutellut Charlesia ihan syystä. Charlesilla oli nimittäin viime vuonna kaikkiaan 516 läsnäoloa vaativaa edustustehtävää. Hän kävi ulkomailla edustustehtävissä 94 kertaa. Hän kävi viime vuonna esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Keniassa.
Ennen sairaalaoperaatiota Charles on lepäillyt Norfolkin-kodissaan.
Kesä vai talvi? Prinssi Harrylta erikoinen jumppavaatevalinta

Kuninkaan lähipiirilähteiden mukaan kuningas tahtoo pysyä kiireisenä, eikä hän malttaisi olla aloillaan. Lähipiiristä kerrotaan The Sunille, että kuningas on lueskellut päivittäiseen agendaansa kuuluvia Red Boxin (suom. punainen laatikko / punainen raportti) papereita. Kyseessä ovat tärkeät kuninkaan allekirjoitusta vaativat asiakirjat.