Kuin kaksi marjaa! Kreikan prinssi Pavlos on kuin ilmetty Christian Bale
Kruununprinssi Pavlovilla on yllättävä kaksoisolento.
Kreikan kuninkaallisperhe kokoontui keskiviikkona (10.1.) edesmenneen kuningas Konstantin II:n kuolinpäivän kunniaksi yhteen.
Kreikan viimeinen kuningas menehtyi 10. tammikuuta 2023 ollessaan 82-vuotias. Hän nousi valtaan vuonna 1964, mutta Kreikasta tuli tasavalta 70-luvulla.
Kuninkaallisperhe osallistui kuoleman vuosipäivänä yksityiseen muistotilaisuuteen Tatóin palatsissa, Ateenan ulkopuolella. Paikalla olivat esimerkiksi kruununprinssi Pavlos ja leskeytynyt kuningatar Anne Marie.
Kruununprinssi Pavlos oli ensimmäisellä sijalla Kreikan kruununperimysjärjsetyksessä siihen asti, kunnes Kreikan monarkia lakkautettiin. Mikäli monarkia kuitenkin palaa, tulee Pavlosista kuningas. Hänestä tuli Kreikan kuningashuoneen päämies, kun kuningas Konstantin II menehtyi.
Kuin kaksi marjaa
Kruununprinssi Pavlosilla, 56, on yllättävä kaksoisolento. Hän nimittäin muistuttaa hämmästyttävästi Hollywood-tähti Christian Balea, 49.
Molemmilla miekkosilla on hiukkasen harmaantunut, muhkea parta ja tummat hiukset. Walesissa syntyneen Christianin suonissa ei kuitenkaan yhdennäköisyydestä huolimatta tiettävästi virtaa kuninkaallista verta.
Söpöysvaroitus! Batman-tähti Christian Bale lähti ajelulle koiransa kanssa - katso kuvat!
Christian tunnetaan parhaiten Batmanin roolista Christopher Nolanin Yön ritari -trilogiassa sekä Amerikan psyko -leffan pääroolista. Hän on saanut parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden elokuvasta American Hustle.
Seiska on parasta sovelluksessa! Täysin uudistuneen Seiska-mobiilisovelluksen voit asentaa Android-laitteeseesi täältä ja iOS-laitteeseesi täältä.