Kruununprinsessa Victoria muutti pukeutumistaan selvästi – toistaa tätä trendiä vuonna 2024
Ruotsin kruununprinsessa Victoria on toistanut samaa pukeutumistrendiä vuodenvaihteesta lähtien.
Kruununprinsessa Victorian tyylimuutos vuodelle 2024 perustuu yhden värisävyn mukaan pukeutumiseen. Vickan on edustanut tammikuussa muun muassa kokoviininpunaisessa asussa sekä kokoharmaissa.
Vickan ja Daniel vierailivat perjantaina (26.1.) Linköpingissä Saabin lentokonehallissa, jossa he tutustuivat hävittäjälentokoneisiin ja niiden ohjausjärjestelmään.
Prinsessa Madeleinen perheellä edessä valtava muutos - tästä on kyse
Victoria ja Daniel pääsivät kokeilemaan hävittäjän lentämistä simulaattorin avulla. Puuha vaikutti olevan prinsessalle mieluista, sillä hän vilkutteli iloisena kameroille hävittäjässä istuen.
Hovi jakoi myös kuvia vierailusta Instagram-tililleen:
Vickan oli pukeutunut edustusmatkalle harmaaruudulliseen By Malinan jakkupukuun. Hän yhdisti tyyliinsä Yves Saint Laurentin harmaan laukun ja harmaat korolliset kengät.
Ruotsin kuninkaan kuvankaunis sisko katosi julkisuudesta
Asun katseenvangitsijana oli massiivinen ketjukaulakoru. Svensk Damtidning selvitti, että kyseessä on H&M-merkin kierrätyssinkistä valmistettu rihkamakoru, jota Victoria on käyttänyt aiemminkin.