Kruununprinsessa Mette-Marit teki tylyn tempun faneilleen
Kruununprinsessan tilin seuraajamäärä on jämähtänyt muutoksen myötä sijoilleen.
Kuten suurin osa muistakin kuninkaallisista ympäri maailmaa, on Norjan kruununprinsessa Mette-Marit varsin tarkka yksityisyydestään. Hänellä on Instagram-tili, jonka sisältö on nyt piilotettu julkisuudesta.
Virallinen Instagram-tili perustettiin vuonna 2014, ja sen vahvistettiin Instagramin toimesta kuuluvan Mette-Maritille kaksi vuotta myöhemmin. Julkisuuden henkilöiden viralliset tilit erottaa vaaleansinisestä merkistä, joka näkyy käyttäjätunnuksen vieressä.
Lähes kymmenen vuoden ajan Mette-Marit on jakanut tilille kuvia elämästään ja työtehtävistään; mukana on ollut esimerkiksi vilauksia ulkoiluilta koirien kanssa ja lomareissuilta sekä tunnelmia erilaisilta vierailuilta esimerkiksi ilmastotyön ja kierrätyksen parissa.
Lisäksi tilillä on kehuttu norjalaisia urheilijoita heidän menestyessään lajeissaan maailmalla. Suosittu prinsessa on kerryttänyt tililleen lähes 280 000 seuraajaa.
Kruununprinsessan tilille on nyt kuitenkin tullut norjalaisen Se og Hørin mukaan muutos. Profiili on lehden tietojen mukaan muuttunut hiljattain yksityiseksi.
Mette-Maritin hyväksymät ja ennen muutosta keräämät seuraajat näkevät yhä hänen 161 julkaisuaan, kuten muutaman vuoden takaisen yhteiskuvan kruununprinssi Haakonin kanssa. Muita käyttäjiä odottaa kuitenkin vain teksti, jossa ilmoitetaan tilin olevan yksityinen.
Seuraamispyyntö on mahdollista jättää, mutta on hyvin mahdollista, ettei kruununprinsessa tuosta vain hyväksy uusia seuraajia.
Mette-Maritin ja muunkin kuningasperheen elämää voi kuitenkin yhä seurata Norjan kuningashuoneen virallisella Instagram-tilillä.
Mette-Marit ei suinkaan ole ainoa kuninkaallinen, jolla on henkilökohtainen Instagram-tili. Monien maiden kuningashuoneilla on erillinen, tiedotuskanavanakin toimiva tili, mutta henkilökohtaiset tilit ovat harvinaisempia.
Esimerkiksi Ruotsin prinsessaMadeleinella"> Madeleinella on ikioma tilinsä, jolle hän on päivittänyt omia ja lastensa kuulumisia ulkomailla asuessaan. Prinsparet-nimisellä tilillä puolestaan jaetaan prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian kuulumisia, ja samankaltainen yhteistili on myös Brittien prinssi Williamilla ja prinsessa Catherinella.
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Instagram-tili lopetti toimintansa parin jätettyä kuninkaalliset roolinsa. Tilien yhteydessä ei ilmoiteta, kuka niiden sisällöstä vastaa, mutta oletettavaa on, että ainakin osan sisällöstä takana on viestintätiimi eikä kuninkaalliset itse.
Näistä tileistä suosituin on Williamin ja Katen tili, jolle on kertynyt huimat 16 miljoonaa seuraajaa. Madeleinella seuraajia on 340 000, ja Carl Philipillä ja Sofialla 297 000. Harryn ja Meghanin hiljentyneelle tilille seuraajia on jäänyt 9,1 miljoonaa.