Kirjapaljastus: Prinsessa Diana auttoi Barbra Streisandia yllättävällä tavalla

Kirjapaljastus: Prinsessa Diana auttoi Barbra Streisandia yllättävällä tavalla

Laulaja ja näyttelijä muistelee prinsessan tapaamista lämmöllä.

Mainos
Mainos päättyy

Yhdysvaltalainen laulaja ja elokuva-ammattilainen Barbra Streisand, 81, julkaisi pitkästä ja tapahtumarikkaasta elämästään kertovan muistelman, My Name is Barbra. (suom. Nimeni on Barbra)

Yli 900-sivuisessa kirjassa on monta muistoa ja tarinaa, ja muutamassa hän kertoo myös kohtaamisistaan kuninkaallisten kanssa. Eräässä tarintassa prinsessa Diana toimi vaateongelmaan törmänneen Barbran hienovaraisena suojelusenkelinä.

Vuonna 1992 sekä Barbra että prinsessa olivat katsomassa Vuorovetten prinssi -elokuvan ensi-iltaa. Avajaiset järjestettiin AIDS-potilaita auttavan hyväntekeväisyysjärjestön hyväksi, ja Barbra muisteli olleensa jo tuolloin vaikuttunut Dianan suhtautumisesta HIV- ja AIDS-potilaita ympäröivän stigman murtamiseen.

Barbra kertoo kirjassaan, että Diana oli juuri niin hurmaava kuin hän oli kuvitellutkin. He istuivat katsomossa yhdessä, ja pääosaa näytelleen Barbran saadessa yleisöltä aplodit, Diana kehotti häntä nousemaan seisomaan.

Mainos
Mainos päättyy

Etiketin mukaan paikallaolijat saavat nousta vain kuninkaallisten noustua, joten Barbra nousi vain Dianan perässä. Siksi hän nousi seisomaan vasta Dianan näin vaadittua, ja samalla Diana huomasi hänen hameensa vetoketjun auenneen.

Prinsessa Dianan hautamysteeri ratkesi vihdoin - 26 vuotta spekulaatioita!

Prinsessa Diana ja Barbra Streisand tapasivat vuonna 1992-
Prinsessa Diana ja Barbra Streisand tapasivat vuonna 1992-

Kevyen tönäisyn yhteydessä Diana nykäisi vetoketjun äkkiä kiinni, ja tyylikatastrofilta vältyttiin.

Barbran päästyä viimein takaisin istumaan, oli Diana kysynyt häneltä, tietääkö hän lainkaan, kuinka ihastuttava hän on. Saman kysymyksen häneltä kysyi eräs lauluntekijä New Yorkissa uran alussa, 30 vuotta aiemmin.

- En todellakaan tiennyt sitä silloin. Tiesinkö sen nyt? En ole varma... ehkä vähän. Mietin, että tiesiköhän hän, kuinka ihastuttava hän itse oli., Barbra muistelee.

Diana ei ollut ainoa kuninkaallinen, jonka Barbra sai pauloihinsa. Vuonna 2021 The Times uurisoi, että tuolloin prinssi Charles piti Barbraa "sokaisevana" ollessaan nuori.

Mainos
Mainos päättyy

Pikkupoika uskoo olevansa uudestisyntynyt prinsessa Diana - karmivat yksityiskohdat!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan