Jäätävä potti! Näin paljon prinssi William tienaa vuodessa

Vaikka Walesin prinssillä ei olekaan varsinaisia palkkatuloja, on hänen käytössään oleva rahavirta mykistävän suuri.
Prinssi William sai vastuulleen Cornwallin herttuan roolin, kun hänen isänsä kuningas Charles kruunattiin. Ensimmäisen vuoden aikana hänelle kertyi tuloja yli 20 miljoonaa puntaa.
Cornwallin herttuakunta julkaisi vuosittaisen tilinpäätösraporttinsa keskiviikkona 24. heinäkuuta. Kattavasti herttuakunnan talousasioista kertovassa, 120-sivuisessa raportissa selvitetään myös tulot, joita herttualle on kertynyt.
William on ollut Cornwallin herttuana vuoden ajan. Kauden ylijäämä kuuluu prinssille, ja kuluneella kaudella sitä kertyi kaikkiaan 23 102 000 puntaa eli järisyttävät 26 567 300 euroa. Rahalla on tarkoitus kattaa prinssin ja hänen perheensä työhön, hyväntekeväisyyteen ja henkilökohtaiseen elämään menevät kulut.
Viime kaudella kuningas Charlesille kertyi tuloa hieman vähemmän, 22 619 000 puntaa eli 26 011 850 euroa.
Koska prinssin työ on prinssinä olemista, hän ei saa tavallista palkkatuloa. Sen sijaan hänen vuosittaiset kulunsa katetaan pitkälti Cornwallin herttuakunnan puolesta. Herttuakunnan perusti kuningas Edvard III vuonna 1337 aikeenaan tuottaa tuloja kruununperilliselle.
Arvokas herttuakunta kattaa laajasti maa-alaa yli 23 Englannin ja Walesin kunnassa, ja pitää sisällään maata, maatiloja, taloja ja muuta omaisuutta.
Tilinpäätöksessä ilmoitetaan, että prinssi William maksaa vapaaehtoisesti tuloveroa herttuakunnalta saamistaan tuloista.

Peoplen mukaan William otti roolinsa Cornwallin herttuana haltuun kunnialla kuningatar Elisabetin kuoltua. Hän on vieraillut muun muassa herttuakunnan innovatiivisen projektin rakennuspaikalla. Projektilla pyritään vähentämään kodittomuutta.
Raportissa kerrotaan, että prinssi on ottanut suojeluunsa paikallisen jalkapallojärjestön. Aiemmin sitä tuki kuningatar Elisabet. William oli ollut The Football Associationin puheenjohtaja jo vuodesta 2006, ja muutoksen katsotaan vastaavan hänen suurempaa rooliaan Walesin prinssinä.
Lisäksi William tulee toimimaan Welsh Guards Charity -hyväntekeväisyysjärjestön sekä Royal Cornwall Agricultural Associationin suojelijana, ja siirtyy Victoria Cross- ja George Cross -järjestöjen presidentiksi. Hän siirtyy myös Fields in Trust -järjestön johdossa presidentistä suojelijaksi.