Hyvät hyssykät! Kuningas Frederikin valtionvierailulla oli järisyttävä hintalappu
Kuninkaan valtionvierailun tuntihinta ylitti kymppitonnin jo ensimmäisenä päivänään.
Tanskan kuningas Frederik elää ensimmäistä vuottaan maansa monarkkina, ja on päässyt reissuillekin työtehtävissä. Hänen äitinsä kuningatar Margareeta luopui kruunusta viime vuoden päätteeksi.
Monet kuninkaallisten matkoista kohdistuvat muualle kuin kotimaahan, ja Frederikin ensimmäinen työmatka kohdistui Puolan pääkaupunkiin Varsovaan.
Matkan budjetti on julkaistu, ja kustannuksista uutisoi norjalainen Se og hør.
Ensimmäinen valtiovierailu ajoittui tammikuun 31. päivälle, ja ensimmäinen päivä yksin maksoi noin 201 000 euroa.
Puolet kuluista meni valtion verorahojen piikkiin, puolet taas menivät mukanaolleiden yritysten piikkiin.
Tuntihinnaksi tuli hieman yli 18 000 euroa, mutta selkeästi kallein kokonaisuus oli juhlaillallinen, joka pidettiin kuninkaan, Puolan presidentti Andrzej Dudan ja tanskalaisten ministerien voimin.
Illallinen koostui kolmen ruokalajin menusta viineineen. Hinta koostui muun muassa kukista, joihin upposi noin 3000 euroa, ja ruokalajeista, joiden hinnaksi tuli yli 40 000 euroa. Lisäkulu oli kaviaari, jota ostettiin yli 1600 eurolla.
Illallisen valmisti Dansk Gastronomisk Union eli Tanskan gastronominen säätiö yhdessä Kregliccy-nimisen catering-yrityksen kanssa. Ruokia kuljetettiin Puolaan Tanskasta asti, mutta siirtäminen ei onnistunut lentoteitse. Siksi mukaan palkattiin kuljetusfirma, joka lisäsi 1470 euroa ja verot ruokakuluihin.
Kuninkaan matkustaminen Puolaan ei sekään tapahtunut varoja eikä luontoa säästelevällä tavalla. Hän lensi paikalle yhdellä Tanskan ilmavoimien Challenger-koneista.
Kaiken kukkuraksi paikalle hoidettiin myös tanskalainen esiintyjä Aura Dione. Hän esiintyi kahteen otteeseen illallisen aikana. Laulajan saaminen paikalle maksoi Svensk Damtidningin mukaan lähes 10 000 euroa.