Hollannin kuningatar Maximasta draamasarja - hovi antoi talonsa käyttöön

Kuningatar Maxima näytti vihreää valoa elämästään kertovalle televisiosarjalle.
Huhtikuussa saa ensi-iltansa hollantilaisessa suoratoistopalvelussa draamasarja Hollannin kuningatar Maximasta. Sarja on nähtävissä 20. huhtikuuta alkaen Videolandissa.
Kuusiosainen televisiosarja kertoo Maximan nuoruudesta synnyinmaassaan Argentiinassa sekä New Yorkissa. Lisäksi yleisö pääsee seuraamaan hänen kohusuhdetta kruununprinssi Willem-Alexanderin kanssa.
Kuningatar Margareeta luopui kruunustaan
Uutuussarjan saksalais-hollantilainen tuotanto kiistää kopioineensa suosittua Netflix-sarjaa The Crownia. Heidän mukaansa Maxima perustuu tosiasioihin toisin kuin brittisarja.
Tarina perustuu hollantilaistoimittaja Marcia Luytenin vuonna 2021 julkaistuun
kirjaan Maxima Zorreguieta: Moederland (suomeksi Maxima Zorreguieta: Isänmaa).
– Kirja antoi hyvän pohjan. Pysymme faktoissa, mutta sarja ei ole henkilökohtainen päiväkirja, vaan käsikirjoittajien luoma, tuotantoyhtiön edustaja sanoo.
Draamasarjan pääosissa nähdään argentiinalainen näyttelijä Delfina
Chaves ja hollantilainen Martijn Lakemeier. Kruununprinssin äidin, kuningatar Beatrixin roolin esittää
Elsie de Brauw ja tämän puolisoa, prinssi Clausia näyttelee Sebastian Koch.

Hollantilainen pop rock -yhtye Krezip on sarjan musiikin takana. Bändi on kirjoittanut jokaiseen jaksoon uuden kappaleen.
Isä miltei esti häät
Kuningatar ei itse osallistunut Luytenin kirjan kirjoittamiseen, mutta antoi kirjailijalle luvan haastatella perhettään ja ystäviään.
Kuvausryhmä sai myös luvan kuvata sarjan kohtauksia kuninkaallisen perheen maalaistalossa Utrechtin läheisyydessä.
Jestas! Kruununprinsessa Victoria repäisi nahkahameessa - kuvat
Sarjan ensimmäinen tuotantokausi pureutuu Maximan elämän ensimmäisiin 30
vuoteen. Siinä käydään läpi hänen lapsuuttaan Buenos Airesissa, opiskeluaan ja
työtään taloustieteilijänä New Yorkin Wall Streetillä sekä ensikohtaamista
hollantilaisprinssin kanssa messuilla Sevillassa vuonna 1999. Ensimmäisen kuuden
jakson aikana ehditään myös seurata parin seurustelua ja kihloja 2001.

Maximan toinen tuotantokausi on jo tekeillä. Siinä tullaan elämään uudestaan kruununprinssin häät, joista nousi iso kohu Hollannissa.
Maximan isä oli
toiminut Jorge Videlan sotilasdiktatuurin korkea-arvoisena
virkamiehenä vuosina 1979-1981. Tämän taustan vuoksi tyttären oli pyydettävä,
ettei hänen isänsä osallistuisi kuninkaallisiin häihin. Solidaarisuuden
osoituksena myös Maximan äiti jätti häät väliin.
– Tyttärenä on kauheaa, ettei isäni osallistu häihini, mutta ymmärrän hollantilaisten tunteet. Pahoittelen diktatuuria, katoamisia ja kuolemia. Tiedämme sotilashallinnon pahuudet, ja argentiinalaisena tunnen siitä suurta surua, Maxima lausui ennen häitään.
Tv-sarjan käsikirjoittaja vertaa Maximan tarinaa William Shakespearendraamoihin.
– Maxima on ollut hyvin uskollinen perheelleen ja isälleen, jota hän ihaili. Hänen oli kuitenkin tehtävä valinta perheen ja rakkauden välillä.
Japanin hovin onnettomat naiset: kruununprinsessa Kiko kärsii mystisestä sairaudesta