Donald Trumpin ampuja suunnitteli kuninkaallisen salamurhaa

Donald Trumpin ampuja suunnitteli kuninkaallisen salamurhaa

FBI:n tutkinnassa on saatu selville Thomas Crooksin suunnitelleen useampia salamurhia.

Mainos
Mainos päättyy

Amerikan entinen presidentti Donald Trumpia kohti ammuttiin lauantaina 13.7. Yhdysvalloissa, Pennsylvanian osavaltiossa. Salamurhaa yritti 20-vuotias Thomas Crooks, joka haavoitti kampanjatilaisuutta pitävää miestä.

Tulen avannut mies osui Donaldia korvaan, ja hänet kiidätettiin sairaalahoitoon. Donald on sittemmin palannut kampanjointinsa pariin.

Thomas ammuttiin salaisen palvelun toimesta heti ampumisen jälkeen. Thomasin lisäksi yksi henkilö kuoli ja kaksi loukkaantui. Tapahtunut on luonnollisesti saanut valtavan määrän huomiota mediassa.

FBI tutkii republikaaniksi rekisteröityneen Thomasin motiiveja salamurhaan. Tutkinnassa on saatu selville, että mies oli suunnitellut toistakin salamurhaa. Hän oli kaivellut internetistä tietoa "nimettömäksi jätetystä" Ison-Britannian kuningasperheen jäsenestä, uutisoi Mirror.

Mainos
Mainos päättyy

Toistaiseksi ei ole kerrottu, kuka kuninkaallinen on kyseessä, eikä sitä, miksi kuningasperheen jäsen olisi valikoitunut Thomasin kohteeksi.

Lisäksi Thomas oli selannut tietoja muista korkean profiilin kohteista; hänen hakuhistoriastaan on noussut esille esimerkiksi FBI:n johtaja Christopher Wray sekä Yhdysvaltojen oikeusministeri Merrick Garland.

FBI:n tutkijat ovat löytäneet miehen laitteilta kuvia sekä Joe Bidenista että Donald Trumpista, ja kummankin kampanjatilaisuuksien päivämäärät oltiin kirjattu muistiin.

Thomasin kerrotaan kirjoittaneen jälkikäteen uhkaavan viestin pelipalvelu Steamiin.

– Heinäkuun 13. tulee olemaan ensi-iltani, katsokaa, mitä tapahtuu, hän kirjoitti.

Mainos
Mainos päättyy

FBI on tutkinut Thomasin puhelimen, tietokoneen, kodin ja auton, ja haastatellut yli sataa ihmistä. Toistaiseksi tarkkaa motiivia salamurhan yritykselle ei ole selvinnyt. Thomasin poliittiset mielipiteet pysyvät hämärän peitossa; hän oli rekisteröitynyt itsensä republikaaniksi, mutta oli tukenut demokraattien Joe Bidenia vuonna 2021.

Tällä hetkellä motiiveista ja murhayrityksestä pyörii internetissä valtavat määrät myös valheellista tietoa ja salaliittoteorioita. Huhumyllyyn heittää lisää vettä se, että sekä demokraattien että republikaanien kannattajat keksivät omia, omaa agendaansa ajavia perusteita.

Thomasin koti on rajattu poliisin nauhoilla, ja aluetta vartioidaan tarkkaan.
Thomasin koti on rajattu poliisin nauhoilla, ja aluetta vartioidaan tarkkaan.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan