
Yö-yhtyeen Olli Lindholm avautuu kalliista avioerosta paljastuskirjassaan: Piti ottaa pankkilainaa!
Yö-yhtyeen nokkamies Olli Lindholm, 53, avautuu avioerostaan torstaina ilmestyvässä Yhden miehen varietee -kirjassa.
Ollin 24 vuoden avioliitto Satu Lindholmin kanssa päättyi keväällä 2015. Koko avioliittoaikaa hallitsi Yö-yhtye, joka on ollut Ollille kaikki kaikessa perustamisvuodesta 1981 asti. Ex-parilla on kaksi aikuista lasta.
– Isoin vika oli minussa... Jouduin venymään moneen suuntaan, nyörit ja hermot meni kireälle. Kuvittelin selviäväni yksin kaikesta, ja se oli väärä kuvitelma. Kannoin stressit ja ne kaikki paineet kotiin, joka tietysti oli väärä paikka. Minusta tuli ajan oloon sietämätön kotona. Työkuviot pyöri jatkuvasti mielessä. Siihen se kaatui, Olli toteaa kirjassa.
Kirjassaan Olli kuvaa avioliiton tulleen hänelle kalliiksi. Hän oli se, joka hankki perheelle elannon.
– Omaisuus meni puoliksi. Sain jäädä asumaan vanhaan kotiimme, vaimo sai itselleen uuden asunnon. Ostin irtaimiston. Kaikki meni hienosti, vaikka toki se vähän maksoi ja piti ottaa lainaa pankista.