Yllätyspäätös: Jussi Heikelä ulos Solar Republic -tuotantoyhtiöstä!

Juontajana tutuksi tullut Jussi Heikelä, 44, on tullut tiensä päähän tuottajana tv-tuotantoyhtiö Solar Republicissa. Hän ehti työskennellä tv-tuottajana alle kaksi vuotta.
Jussi tiedotti asiasta omalla Instagram-tilillään.
- Lopetin tuottajana Solar Republicissa. Suuret kiitokset ajasta Solarilla. Markus Selin, Heikki Paasonen & co. Oli upeeta aikaa, Jussi viestitti sosiaalisessa mediassa.
Mies on päivittänyt myös LinkedIn-profiiliaan. Sen mukaan hän työskenteli tv-tuottajana maaliskuusta 2019 aina lokakuuhun 2020.
Jussi miettikin jo tulevaisuutta, ja julkaisi avoimen viestin mahdollisille uusille työnantajille.
- Jos tulee eteen hankkeita mun tyyppiselle sisältöjen parissa työskentelevälle sepälle, kehotan lähestymään rohkeasti, hän kirjoitti.
Jussi Heikelä on tehnyt mittavan uran televisiossa ja radion parissa. Tällä hetkellä Jussi isännöi Heikelä & Koskelo 23 minuuttia -podcastia YouTubessa ja Spotifyssa.
Jussi muistetaan myös suhteestaan juontaja Jenni Alexandrovan kanssa. Pari kuitenkin erosi viime vuoden lopulla.