Yllätyskäänne! Kiroileva siili -taiteilija Milla Paloniemi vältti tuomion – syytettiin kunnianloukkauksesta!

Milla Paloniemi
Mainos
Mainos päättyy

Kiroileva siili –sarjakuvan luojana tuttu Milla Paloniemi, 37, on välttynyt käräjäoikeuden tuomiolta. 

Syyttäjä ehti nostaa häntä vastaan syytteen kunnianloukkauksesta. Keskiviikkona tapaus sai yllättävän käänteen.
 
Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen saamaa kunnianloukkaussyytettä piti käsitellä Pirkanmaan käräjäoikeudessa marraskuussa. Silloin käsittely siirtyi, koska eräs juttuun liittyvä henkilö oli sairastunut.

Asiaa piti käsitellä uudemman kerran keskiviikkona (10.2.), vaan eipä käsiteltykään. Jutun syyttäjä ilmoitti peruuttavansa syytteen. Nimittäin kunnianloukkausjutun osapuolet, vastaaja Milla Paloniemi ja asianomistaja olivat sopineet asian.

Milla on intohimoinen heppatyttö. Kunnianloukkausjutun asianomistaja on hevosharrastuksen parissa työskentelevä henkilö. Somesta ilmenee, että he ovat olleet tekemisissä keskenään.

Mitä naisten välillä on tapahtunut, sitä eivät oikeuden paperit kerro. Millan kielenkäyttö on värikästä. Lieneekö hän tullut lohkaisseeksi jotain liian värikästä toisesta hevosharrastajasta? Joka tapauksessa asia on nyt pois päiväjärjestyksestä. 

Mainos
Mainos päättyy

Sarjakuva Finlandialla palkitun Milla Paloniemen tunnetuin luomus on Kiroileva siili. Hahmoon törmää monessa paikassa. Siitä muunneltu Kiroileva hiili on päässyt K-kaupan mainontaan hiilipäästöjä pienentämään.

Lisäksi Milla on tehnyt Simo Frangénin seksipalindromikirja Edestä- ja takaapäin. Simo on runoillut tekstit, Milla piirtänyt kuvat.

Hevosharrastuskaan ei ole jäänyt pelkästään harrastuksen tasolle. Milla on perustanut hevosharrastuksen parissa toimivan yhtiön Ponifarmi Oy:n.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan